3. Kiitollisuuden kokeminen

Olen lukenut kirjoittamiani Facebookin tilapäivityksiä elämästäni 3/2014- eteenpäin, jolloin onnettomuudesta oli 1-1.5 vuotta aikaa. Edellinen tekstini onnettomuusvuosien läpikäyntiin jäi ensimmäisen vuosipäivän kohtaan.

Lukiessani omia tekstejäni, mun täytyy sanoa, että olen häkeltynyt. Muistan, että ajat olivat vaikeita, kipeitä ja todella raskaita varsinkin henkisesti, mutta silti teksteissäni aivan ylivoimaisesti eniten paistaa mieletön kiitollisuus kaikesta huolenpidosta, mitä olin saanut kokea. Kaikista tärkeimpänä apuna pidin ehdottomasti läsnä olevaa välittävää ajanviettämistä kanssani. Nautin, jos ystäviä tuli luokseni kylään tai sain mennä Ellan kanssa jonkun luokse. Se eheytti ja antoi voimia älyttömästi, kun sain kokea itseni tärkeäksi, minua kannettiin ja mua kuunneltiin. Musta välitettiin. Muistan kun kirjoitin jonkun pitkän tilapäivityksen Facebookiin, tuli siihen yli 100 tykkäystä, sydämiä, kommentteja, tsemppiviestejä, kannustusta ja vaikka mitä. Ne viestit kantoivat mua todella paljon!!!

Omien kokemuksien kautta oon saanut ymmärtää, miten suuri merkitys kannustamisella on. Me kaikki kaivataan kuulla, että teemme jotain hyvin ja ylipäätään, kuinka upeita ollaan! Just tämmöisenä mitä ollaan, vaikkei suurempia tehtäisikään! En susta tiedä, mutta mä kaipaan ja tarvitsen kuulla ainakin.

Käytännön avut olivat myös erittäin tärkeitä. Ehkä parasta apua oli, jos joku tuli hoitamaan Ellaa vähäksi aikaa, jotta pääsin itse lenkille tai jumppaan. Urheileminen on kulkenut jatkuvasti isona voimavarana. Selkeästi se, että ennen onnettomuutta olin fyysisesti niin hyvässä kunnossa, nopeutti toipumistani kolarin aiheuttamista vammoista.

Käyn nyt läpi yllämainittuja vuosia onnettomuuden jälkeen käyttäen apuna tuolloin tekemiäni kirjoituksia Facebookissa.

22.3.2014 Aamujuoksulle kevät auringonpaisteeseen mars! 😊

Retkellä Ellan kanssa

29.3.2014 Isoveli käymässä Kuopiossa 💗

Muistan, kuinka ihanalta minusta tuntui, jos isoveljeni tai joku sukulaisistani tuli luokseni Kuopioon. Kaikki asuivat kaukana ja oli ihana saada läheinen ihminen jakamaan arkea hetkeksi kanssani. Silloin pystyi myös juttelemaan paremmin asioista.

12.4.2014: Mummikkalassa, tosi kipeän pikku Ellan kanssa 😔💗

Muistan, kuinka Ella oli tuolloin todella paljon kipeänä. Parhaimmillaan oli aamulla seitsemän eri lääkettä annettavana, kun hengenahdistus-korvatulehduskierteet jylläsivät. Onneksi oli hieman kokemusta töistä sairaalan lastenosastolta, mikä helpotti toki myös oman lapsen hoitamisessa.

13.4.2014: Kylläpä piristi muuten melko alakuloista päivää, kun sai 2 vuoden tauon jälkeen pelata salibändyä! (Tässä tilanteessa siis sählyä kylläkin). Mutta joka tapauksessa, tuli vanhat ajat mieleen kun kentällä kiisi hikisenä 😄 Ihana laji, jospa joskus vielä saisi sitä oikeasti taas pelata.

Pelasin salibandya joukkueessa vuosina 2009-2012 kolme kautta. Meillä oli aivan mahtava naisten joukkue, jossa huumoria ja naurua riitti! Salibandy oli tärkeä yhteinen harrastus mieheni kanssa, tosin toki omissa joukkueissamme. Muistan, kun miehelläni oli pari päivää ennen meidän onnettomuuttamme salibandypeli, minkä he voittivat ja pääsivät sen ansiosta nousemaan kakkosdivariin. Mieheni pääsi vetämään lopussa rankkarin ja teki siinä ilmaveivimaalin. Onneksi maali on muistona videolla. 💗 Joukkueelle hyvän tiimipelaajan kuolema oli iso paikka.

18.4.2014: Enpäs ole hetkeen tänne olotilojani tarkemmin päivitellyt. Mutta lyhyesti sanottuna eipä ole hyvin mennyt mieheni kuoleman vuosipäivän jälkeen. Oon nyt vasta tajunnut konkreettisesti mitä mun elämässä on tapahtunut ja miten hirveistä asioista on joutunut selviämään. Lisäksi muutenkin koettelemuksia ja suruja on ollut. Ikävä on kova, se nyt on selvää. On meinannut ihan alkaa masentua tässä, MUTTA ennen kuin niin käy, en anna niin käydä.

Tajusin tuossa Ellan kanssa lenkillä ollessani ja rukoillessani, että hitsi nyt loppu tämä murehtiminen ja valitus, mä alan kiinnittää ajatukseni siihen mistä oon kiitollinen! Niitä asioita on nimittäin paljon, sitä vaan ihmismieli keskittyy helposti niihin omiin puutteisiin ja epäonnistumisiin. Eihän sitä koskaan voi olla onnellinen, jos vaan kierii siinä ajatusmaailmassa!

Mä oon kiitollinen mun perheenjäsenistä, ystävistä, kodista, Jumalan antamasta huolenpidosta, auringonpaisteesta tuolta pilven takaa, Ellan naurusta ja terveydestä, kyvystä liikkua, vaikka vuosi sitten se oli mahdotonta sekä kaikesta selviytymisestä mitä tää vuosi on pitänyt sisällään! Ja lisäksi siitä, että herkkupaasto loppuu sunnuntaina. Johan tässä on 45:des päivä menossa 😀 Tämä kiitoslista on vain alkua!

Muistan, että pääsääntöisesti mulla meni aika hyvin. Mutta välillä oli kausia, että otti tosi lujille. Mikä on täysin ymmärrettävää. Selkeästi ne olivat aikoja, jolloin ymmärsin asioita, menin taas askeleen syvemmälle todellisuuteen, prosessoin ja kävin läpi asioita. Annoin itselleni myös luvan tuntea näin. Mutta muistan, että oikeastaan poikkeuksetta jollakin lenkillä (juoksu tai pyöräily) yksin ollessani, itkien, kipuillen ja samalla rukoillen, olo alkoi helpottamaan. Sen jälkeen palikat alkoivat mielessäni taas järjestyä ja aloin tuntemaan kiitollisuutta sekä onnellisuutta just siitä hetkestä ja vahvaa luottamusta tulevaan! Se oli mieletöntä. Yleensä niissä hetkissä myös kirjoitin pitkiä, avoimia, voimallisia tekstejä, mitkä puhuttelivat ihmisiä ympärilläni. Minusta on mahtavaa, että minun elämäni ja tarinani sai olla rohkaisuksi muille ihmisille! Se tuntui tosi hyvältä.

24.4.2014: Se mies joka kokee halua käyttää miehisiä taitojaan, voi ottaa suoraan yhteyttä minuun puhelimitse tai Facebookissa, kiitos. Kyseessä olisi haastava homma, pyörän takakumin korjaus/paikkaus. Tai siis niinku se on tyhjä ja tyhjenee jos täyttää.

Avunanto. Ihana kun sain useimmiten apua käytännön asioissa sitä pyydettäessä. Vaikka kyllä sitä hoituu itseltä monet miehisemmätkin hommat, mutta esim. pyöränrenkaan vaihtoa en ole opetellut. Yllä olevaan tilanteeseen sain apua, pyörä haettiin kotoa ja palautettiin rengas ehjänä 💛

27.4.2014: Vuosi sitten tätä päivää en juurikaan muista, niin huurussa olin. Silloin jouduin hautaamaan rakkaan mieheni. Rakkaan, jolle mä olin ihana, kaunis, rakas vaimo. Ja sain kuulla nuo asiat joka ikinen päivä, monien halien ja pusujen kera. Mulla on niin ikävä sitä ihanaa lässytystä mitä meillä oli ja mistä meidät tunnettiin! En voi käsittää vieläkään, että näin on käynyt. Tai ehkä en halua uskoa. Kaipaan häntä niin valtavasti viereeni jakamaan tätä elämää.

Ella on alkanut puhumaan isistä. Hokee sanaa "isi" monta kertaa päivässä. Illalla sanoi "äiti,isiii,isii,äiti". Mua kirpaisee niin kovasti, kun tuo kaunis tyttö sanoo tuota sanaa ja katsoo suloisilla vilpittömillä silmillään... 😔

Niin kuin olen aiemmissakin teksteissäni kirjoittanut, erilaiset muisto- tai merkkipäivät olivat vaikeampia. Niistä muistuu niin konkreettisesti mieleen hetket, joita tuona päivänä on ollut.

Toukokuun alussa 2014 pääsin ystäväni Satun kanssa Mallorcalle reissuun viikoksi kahdestaan. Muistan kuinka mua hirvitti jättää Ella ensimmäistä kertaa hoitoon. Onneksi mummikkala (äitini ja isäni koti) oli hänelle tuttu paikka. Hyvin se meni ja teki äärettömän hyvää minulle! Reissussamme riitti touhua, naurua, tutustumista uusiin ihmisiin, syömistä ja myös rentoilua. Muistan, kuinka se tuntui oudolta, kun ei tarvinnut huolehtia kuin itsestään.

Teimme Satun kanssa muutaman pitkän päiväpyöräilyn vuokraten maantiepyörät ensimmäistä kertaa. Oli niin huippua pyöräillä todella nousujohteista serpenttiininauhan tyyppistä tietä pitkin monia monia tunteja. Perille päästyämme Sa Calobraan tajusimme, ettei sieltä päässyt mitenkään muuten pois, kun vaan pyörällä polkemalla 😀 Ainut päivän bussi oli lähtenyt 15 minuuttia aikaisemmin. Mutta hyvä että se oli lähtenyt, sillä olihan se nyt niin siisti fiilis, kun pääsimme viimein takaisin hotellille! Ostimme varmaan kaikki putiikin ylikalliit suklaapatukat, että jaksettaisiin takaisin kotiin 😂 Ihania muistoja sieltä 💓

Perillä Sa Calobrassa!

Hetkellinen liftaus yritys

Maisemia

Timanttihetkiä💛

Hotellilla - Me tehtiin se!

Naiset illanviettoon lähdössä 😉

17.5.2014: Kesä kesä kesä! Se on parasta! Nyt oikeasti tuntui jo siltä. Ja sain käydä yksikseni ilman rattaissa olevaa toveria juoksemassa. Mukava 20km aamulenkki 💛Mä oon TODELLA kiitollinen siitä, että vaikka sääriluuhun sattuu juokseminen, pystyn mä liikkumaan! Vuosi sitten olivat vain kävelysauvat kaverina eikä saanut edes lastaan nostaa.. joten KIITOS! 😍

Olen aina fiilistellyt ja voimaantunut auringon paisteesta sekä ihanasta säästä. Se näkyy selkeästi myös tilapäivityksissäni 😀

5.6.2014: Mä oon niin kiitollinen! Täällä Facebookissa kun pyörii näitä positiivisuushaasteita, haluan mä kertoa teille siitä, kuinka kiitollinen olen Jumalalle uskomattomasta ja rakastavasta huolenpidosta tämän raskaan 1v 3kk aikana! Mä oon niin kiitollinen tästä auringonpaisteesta, mun asunnosta, kauniista tyttärestäni, perheestäni, ystävistäni ja ennen kaikkea tästä rauhasta mun sisällä! Vaikka yhä sattuu monikin asia, on Jumala vienyt multa niin paljon pois sitä surua ja on luvannut viedä lisää sekä antaa tilalle iloa! Ette usko kuinka ihanalta tuntuu, kun voi nauraa ja iloita asioista välillä edes! Tuntui vielä joku aika sitten, että mun oma luonne on kadonnut, mutta tallessa se on. Oma rakas rempseä iloinen luonteeni, I am back, ainakin osittain jo!😊 KIIIITOOOS!! 

Tuntuu tällä hetkellä aika etäiseltä lukea omia tekstejään. Mutta täytyy sanoa, että mä suorastaan ihailen tuota kiitosmieltä, mikä minussa on tainnut näkyä, vaikka elämäntilanne on ollutkin aikamoinen. Täytyy ottaa oppia näköjään välillä tuosta tyypistä myös nykyiseen elämänhetkeen.

13.6.2014: Mun tyyli-pimu hommissa 😊

17.6.2014: Kyllä lapsen puheenkehitystä on hauska seurata. Tulee joka päivä nii nerokkaita sanomisia. Ellaa pisti eilen illalla itikka silmäkulmaan ja aamulla löytyi sängystä täysin silmä kiinni muurautunut tyttö. Koko päivän neiti selosti tärkeänä "i-i-a puee" (itikka puree) ja osoitti silmäänsä. 😅

20.6.2014: Hyvää juhannusta pimutiimiltä!

Tämän juhannuksen muistan, koska olin lähdössä juhannustapahtumaan Keuruulle, missä olin vuotta aiemminkin, mutten kyennyt lähtemään. Se sattui liikaa ja jäin viettämään juhannusta vanhempieni sekä Ellan kanssa Savonlinnaan. Siihen hetkeen se oli varmasti loistava päätös. Olla rauhassa, nukkua, prosessoida asioita ja nauttia avusta sekä valmiista ruuista, mitä siellä oli yllin kyllin. Oon niin kiitollinen vanhemmilleni. Tällä hetkellä täällä kirjoittaessani mä itken. Kun muistelen näitä hetkiä. Vaikka sain kokea rauhaa ja myös iloa elämässäni, oli elämänkuorma kokonaisuutena mieletön. Osasin ihmeellisesti kiinnittää katseeni kaikkeen positiiviseen ja hyvään. Se varmasti olikin suurin syy, että jaksoin niin hyvin.

1.7.2014: Ajelimme Ellan kanssa tänään 220km Kuopiosta länteen - Karstulaan. Olipa mukava ajaa muutakin tietä kuin suoraa 5 tietä! Täällä olemme x päivää. Oon kohtalotoveria tapaamassa, hän on varmaan ainut Suomessa, jonka kanssa on niin monella tavalla yhtenevä kohtalokas menetys. Rakkaat miehemme ovat Taivaassa odottamassa, täällä me ollaan: äidit ja 3 pientä lasta.

Vertaistuki. Ja sen merkitys. En paljoakaan pystynyt täysin saamaan vertaistukea kokemiini asioihin, mutta löysin ystäväni kautta toisen nuoren lesken, jolla oli kaksi pientä lasta. Oli ihanaa jakaa asioita ja tutustua toisiimme. Tällä hetkellä saamme onneksi molemmat olla uudestaan naimisissa 💗

13.7.2014: On surua, kyyneleitä, pelkoa, turvattomuutta, yksinäisyyttä, kaipuuta, kateutta, vihaa.. mutta on myös iloa, onnen hetkiä, rauhaa, rakkautta ja luottamusta siihen, että kaikki kääntyy vielä paremmaksi! Sillä tämä elämänkoulu, missä olen ollut 1v 4 kk ajan, ei ole varmasti ollut turha. Mulle on joku suunnitelma ja tarkoitus vielä tässä elämässä. Tää kaikki on ennen kaikkea opettanut nöyrtymistä, mistä olen todella kiitollinen! Oikeasti me ihmiset ollaan helposti sellaisia, ettei olla tyytyväisiä ja iloisia, ellei ole jotain suuria asioita elämässä. Entä jos sellaista aikaa ei tule lainkaan? Ei siis kannata kiinnittää iloa ja onnea pelkästään näihin materiaalisiin asioihin, jota maailma tarjoaa.

Mä itse olin todella kiitollinen tänä aamuna, kun sain käydä juoksemassa yksin tuolla neulamäen kauniissa luonnossa ja Ella oli ollut kiltisti ystäväni kanssa pihalla. Ja nimenomaan olen kiitollinen siitä, että mä pystyn juoksemaan ja liikkumaan normaalisti! Koska mulla olisi voinut mennä fyysinen kyky liikkua millään tavalla sen kolarin vuoksi. Tai en olisi voinut tajuta enää mistään mitään. Mutta mä pystyn ja tajuan! Kiitos Jumalan! 😊

Tää kesä on todella viimeistään osoittanut mulle, kuinka yksin olen oikeasti Ellan kanssa. Oon kaivannut miestäni todella paljon. Jakamaan niitä yksinäisiä iltoja, leikkimään tuon uskomattoman upean tyttärensä kanssa. Mutta vielä tulee aika, että mulla on se oma rakas vielä vieressä jakamassa tämän kaiken. Ja ennen sitä nautin jokaisesta asiasta mistä voi vähänkään nauttia. Mua lohdutti tosi paljon Jeremy Camp - There will be a day kappaleen sanat. Kuuntelepa ihmeessä vaikka youtubesta.

"There will be a day with no more tears, no more pain, and no more fears.
There will be a day when the burdens of this place, will be no more,
we'll see Jesus face to face.
But until that day, we'll hold on to you always" 

Olkaa kiitollisia omista rakkaistanne! Arvostakaa toinen toisianne 💕

Muistan kyllä tuon kesän yksinäisiä hetkiä. Se oli aikaa, jolloin en vielä ollut juuri tutustunut uusiin ihmisiin Kuopiossa, vaan vietin eniten aikaa aviopariystävieni kanssa. Kesäisin, kun loma-ajat olivat päällänsä, korostui se, etten minä enää ollut se ehyt perhe. Tuona kesänä minulla oli yksi uusi ystävä, kehenkä olin tutustunut. Hän asui toisella paikkakunnalla, mutta pidimme paljon yhteyttä päivittäin. Uskon kyllä, että hänet oli tarkoitettu elämääni siinä kohtaa, koska se ihmissuhde merkitsi minulle henkisesti älyttömästi, opin häneltä paljon ja sain kokea arvostusta sekä upeutta naisena. Valitettavasti en itse ollut siinä vaiheessa vielä valmis parisuhteeseen tai osannut ihastua. 

13.7.2014: Normipäivän puuhaa parhaimmillaan 😊

Leikkipuistossa

16.7.2014: Pimutiimi "Kaisa & Ella" lähtee reissuun. Kohteena ovat Kangasniemi-Lahti-Savonlinna, noin 3 viikkoa. Että hellurei vaan!

22.7.2014: Pimutiimin aamuselfie 😊

26.7.2014: Tulimme eilen Savonlinnaan. Oli mukavaa aikaa Lahdessa Kaurin perheen kanssa sekä Kankkusilla. Lisäksi pääsin käymään yhden päivän ihan itsekseni Helsingissä! (kiitos mummun & vaarin). Siellä vietin huippu päivän hyvän ystäväni kanssa, käytiin mm. Suomenlinnassa 😊

On ollut mielenmaailma samalla kyllä taas myllerryksessä monien tapahtumien vuoksi, mutta oon tajunnut lähiaikoina sen, kuinka kiitollinen olen tästä kasvusta ja muutoksesta omassa itsessäni tämän vajaan 1v 5kk aikana. Vaikka en ikimaailmassa olisi toivonut mulle tapahtuvan niin kuin kävi, en silti enää missään nimessä olisi se Kaisa, mikä olin aiemmin. Mä oon nykyisin itsevarmempi, rohkeampi, vahvempi, rauhallisempi (toki reipaskin yhä) ja ennen kaikkea luottavaisempi siitä, että Jumala pitää meistä huolta ja Hänellä on valmis suunnitelma meidän tulevaisuuteen. On niin paljon helpompaa mennä eteenpäin, kun voi mennä Jumalan johdatuksessa! Eikä tarvii mennä omissa hyvin vaihtelevissa tunnehöyryissä.

Oon myöskin tajunnut, kuinka mulla on oma elämä, eikä mun tarvitse / kuulu toimia niin kuin ympärillä olevat ihmiset sanovat. Koska kaikilla on omat mielipiteet asioista, tulee siinä vähintään hulluksi jos pelkästään niitä kuuntelee. Oon kiitollinen kaikista ihmisistä ympärilläni, mutta kyllä se kasvu on sitäkin, että osaa/pystyy itse päättämään asiansa. Sitä on ollut niin haavoittunut ja rikki, ettei ole kyennyt kantamaan yksin ajatuksiaan. Mutta jospa se tästä alkaa taas toimimaan! Mä haluan mennä step by step, enkä murehtia viikon, kuukauden tai vuoden päähän. Vaan elää just tässä hetkessä. 

Iloa ja onnellisia hetkiä jokaisen aurinkoiseen kesäpäivään! 😊

2.8.2014: 13h työpäivä takana. Alkuun Ellan hoitoa muutama tunti ja sitten loppupäivä aitan rakennusta iskän kanssa. Alusta aloitettiin ja noin pitkällä jo! Mun pitäisi kuulema vaihtaa alaa hirsimieheksi 😀 No ihan näppästi toi homma kyllä hoitui😊

15.8.2014: Mä oon Ella ihan ite!

28.8.2014: Jokaisella on oma tyylinsä nukkua. Unia 😊

6.9.2014 aamulla: Tänään klo 13.10 lähden juoksemaan puolimaratonia. En todellakaan siksi, että haluan itse juosta sen jollain tavoitteella tms, vaan mä lähden juoksemaan sen mieheni muistoksi sekä Jumalan kunniaksi! Jonne juoksi Kuopio maratonissa kokonaisen maratonin 2009, kun oltiin just tänne muutettu ja yhdessä juostiin puolimaratonit 2011. Luultavasti kyyneleet ovat silmässä juoksussa ja maaliviivalla ainakin, koska siellä oli viimeksi mieheni iloisena vastassa.

Mä oon todella kiitollinen Jumalalle sekä ystävilleni tästä 1.5 vuodesta. En olisi uskonut 1.5 vuotta sitten kun makasin Oulussa teho-osastolla tiedottomassa tilassa ja aviomieheni oli kuollut, monia luita murtunut ja aivoverenvuoto tullut päähän iskusta, että tänä päivänä menen juoksemaan Kuopiossa! Lisäksi mukana on juoksemassa muutamia rakkaita ystäviä. Mun osalta tämä juoksu on oikeesti Jumalan kunniaksi, koska ilman Häntä mä en tässä olisi 💛

Tsemppiä kaikille muillekin juoksijoille! 😊

6.9.2014 iltapäivällä: Nyt on pakko sanoa, että oon ylpeä ja yllättynyt itsestäni! Siis mun haave oli, jos 1:45 juoksisin puolimaratonin, mutta mä juoksin 1:34:41 ja olin naistensarjan 3s!! Sain pokaalin, mitä ihmettä. Ja tuntu vielä tosi hyvältä juosta. Jeeee!

Tässä on sellaiset tehonaiset että! Kiitos rakkaat! 😀 Kaikki alle 1:45, hyvä me!

Tän juoksun mä kyllä muistan. Juostessani varsinkin asfaltilla, mua sattui aina kolarissa murtuneeseen sääriluuhun. Ja ihmeellisesti puolimaratonissa lähes koko matkan asfaltilla juostessani ei sääriluuhun sattunut lainkaan! Ja muutenkin oli uskomattoman lennokas olo. Oli siinä kyllä itselläkin ihmettelemistä.

17.9.2014: 1.5 vuotta sitten menetin aviomieheni, enkä myöskään tiennyt millainen mun seuraava 1.5 vuotta tulisi olemaan. Kiitos Jeesus, että sun avulla oon selvinnyt tänne saakka, se on suuri kiitosaihe. Kiitos, että sä siunaat mua sekä Ellaa tästä eteenpäinkin ja sulla on valmis suunnitelma meitä varten. Kiitos niistä ihmisistä, keitä olet johdattanut mun elämään ja kiitos tulevista ihmisistä joita johdatat. Kiitos, että mä saan olla sun käytössä ja apuna sekä tukena niissä hetkissä/tilanteissa, kun mun kuuluu olla. Kiitos, että sä lohdutat ja tuot rauhan mun sydämeen, kun meinaa hajota. Tapahtukoon sun tahtosi mun elämässä, siinä johdatuksessa haluan kulkea, aaamen 💛 Olette rukouksessani! 🙏

Kertomukset jatkuvat taas tästä 😊 Kiitos jos jaksoit lukea tänne saakka! Mä kun ajattelin, ettei noita edellisiä pidempiä tekstejä enää tule, mutta näköjää kaikki on mahdollista! 😃 Jos tulee mitä tahansa mieleen, voisitko kirjoittaa alle, kiitos 💗