Eteläsuomalainen(ko) mä oon?

Nyt ollaan asuttu Keravalla 3 viikkoa ja on kyllä jo monenlaista tapahtunut tässä ajassa. Mulle ensiarvoisen tärkeää on ollut saada luotua Ellalle hyviä ystävyyssuhteita, mikä auttaa häntä myös koulun aloituksessa elokuussa. On ollut mahtavaa huomata, miten upea luokka Ellalle on tulossa! En vielä tunne tietenkään kuin osan luokkalaisista ja heidän perheistään, mutta yhteys vanhempien välillä on upeaa. Ykkösluokkalaisten vanhemmilla on yhteinen whatsapp-ryhmä, johon minutkin liitettiin Ellan vanhempana tänne tultua. Tosi mahtavaa minusta!

Asumme tällä hetkellä tällaisessa "kimppakämpässä" Keravalla rakennusajan. Mieheni vanhemmat asuivat koiransa kanssa kahdestaan isossa omakotitalossa ja koska he ehdottivat tällaista yhdessä asumisen mahdollisuutta rakennusajaksi, tartuimme tilaisuuteen. Tottakai asiaa täytyi pohtia, mutta koimme järjestelyn hyvänä vaihtoehtona tähän elämänvaiheeseen. Eipä ole sukua ollut 12 vuoteen lähellä, nytpä on, hyvinkin lähellä! 😁

Tiedän, ettei monikaan nainen varsinkaan lähtisi asumaan anoppilaan perheensä kanssa, mutta otan tämän itse mahdollisuutena monelle hyvälle asialle sekä uusille oppimisille. Olemme mieheni kanssa hyvin erilaisista perheistä ja molempien perheissä on paljon positiivisia malleja, joissa olemme saaneet kasvaa. Mutta ne ovat todella erilaisia. Niinpä onkin suorastaan huvittavaa (ei tietenkään aina) nähdä toisenlaisia toimintamalleja ja yrittää löytää niitä meidän perheelle sopivia tapoja toimia. Yritämme ottaa hyvät puolet molemmista, koska tottakai jokaisen perheessä, lapsuudessamme ja aivan omassa elämässämme on omat haasteensa ja mahdolliset kipunsa, joiden kanssa saatamme kamppailla pitkänkin aikaa. 

Täytyy sanoa, että muutto ja nämä kaikki muutokset ovat lähteneet menemään yllättävän hyvin! Talorakennusprojektimme on kyllä saanut minua ahdistumaan, stressaamaan, uuvuttamaan, turhauttamaan ja vaikka mitä jo monta kertaa, mutta yritän asennoitua niin, että kyllä me se koti vielä joskus saadaan pystyyn! Vaikka olemmekin siis aivan alkutekijöissä vielä. 😅😬

Muutoksia ja ensiajatuksia:

Positiivista on

- Arki on lähtenyt rullaamaan lasten kanssa hyvin. Yhteiselo anoppilassa on sujunut, eikä tarvetta ole muutoksille väliaikaisasumisen suhteen. 😉 Mua oikeastaan jännitti jonkin verran aivan oman itseni vuoksi, että kuinka reagoin kaiken tämän muutoksen äärellä ja iskeekö aiemmat traumat päällensä. Mutta onneksi olen saanut olla aika levollisesti sen suhteen. Useimmiten alku on minulle aina pahin, ennen kuin arki lähtee rullaamaan. Jotenkin elämä lapsiperhearjessa on niin paljon arkiaskareita ja siksipä sen toimivuus onkin tärkeää. Olen kyllä pohjimmiltani aika sopeutuvainen ihminen, eikä asioiden tarvitse mennä aina just tietyllä lailla (paitsi toki tietyt käytännön jutut 😅). Varmasti menneet vuodet ovat opettaneet paljon. Nyt ei ainakaan tarvitse kokea kotonaan yksinäisyyttä. 

- Ella on saanut jo muutamia kavereita, jotka ovat vielä hänen tulevia luokkakavereitaan. Superjuttu! Äitinä helpottaa ja tuntuu hirmuisen hyvältä. Voi kun odotankin sitä, että sitten joskus päästään Järvenpäähän omaan kotiin, joka sijaitsee aivan muutaman sadan metrin päästä koulusta. Noo ykkösluokka on kuskaamista, mutta sen me kestämme. 

Ystävyyttä ensisilmäyksellä!

- Olen itsekin saanut uusia tuttavuuksia jo useita ja ylipäätään ihmiset ovat olleet täällä tosi mukavia. Ystävät ympärillä ovat kyllä parasta 💗

Ystäväni Laura, jonka kanssa "etäystävyyttä" takana jo 1.5 vuotta.
Nyt jo melkein samassa kaupungissa (Kerava-Järvenpää).

- Sukua on lähempänä 💗 Tää on huippua! Ehti tulla pitkät välimatkat sukulaisiin hyvinkin tutuksi, joten osaan kyllä olla kiitollinen tästä. Kävimme jo Lahdessa 45 minuutin matkan päässä päiväseltään mummun sekä vaarin luona ja isoveljeni kävi Ellan serkun kanssa täällä meillä kylässä. Lisäksi muitakin sisaruksiamme on lähempänä ja tuntuukin erikoiselta, että heitä pystyy näkemään aivan arjessa. Wau. 

Vaarin kanssa laatuaikaa

Rönkköjen vaimot

- Lenkkeilymaastoja olen päässyt tutkimaan jo aika paljon. Minulle ne ovatkin tärkeimpiä juttuja, mitä lähiympäristöstäni kaipaan. Ja nämä aurinkoiset lämpöiset kesäsäät ovat olleet niin parasta! 💛

Alla muutamia erimallisia juoksu- ja pyöräilylenkkejäni lähiviikoilta. Sports trackerin karttapalvelu on kyllä ollut kovassa käytössä suunnistaessa! 😀 

Lenkkifiilistä!

Aina ei toki lenkille lähtiessä ole mikään paras ja jaksavin fiilis. Useimmiten olen lähtenyt lenkille illalla klo 21 jälkeen, kun lapset on saatu nukkumaan. Iltaisin kieltämättä meinaa väsymys olla suuressa roolissa, mutten ole kertaakaan katunut lenkille lähtemistä. Siellä mä virkistyn. Toki levonkin merkitys täytyy ottaa huomioon. Appiukkoni totesi eilen, että enpä ole muuten nähny Kaisa sua kertaakaan vielä sohvalla makaamassa. Tämä ei ole mikään kehun aihe, koska oikeesti levätäkin täytyy. Meinaa vaan tunnit loppua vuorokaudessa kesken. 

Onneksi olen pystynyt jonkin verran hyötyliikkumaan kulkien matkoja pyörällä ja osittain yhdessä lasten kanssa. Lapset vaativat paljonkin välillä tsemppiä, mutta yhdessä tehdyt asiat ovat kyllä hirmuisen hyviä juttuja! Vaikka se olisikin itselle henkisesti raskaampaa. Kuuluu vanhemman elämään. 😊

- Helsinkiin on lyhyt matka. Mä en koskaan ole ollut niin Helsinki fani, mutta ehkä tässä oppii tuntemaan hyviä puolia siitä. Ainakin Linnanmäki on lähellä, mikä on lapsille huippu juttu! Ja varsinkin ilmaislaitteet. Plussana, että rattailla pääsee julkisilla ilmatteeksi, jee! 

Negatiivista, jos niitä nyt haluaa kaivelle

- Olen melkeinpä aina asunut lähellä suuria puhtaita kauniita järviä. Uiminen on varsinkin kesäisin ollut isossa roolissa elämääni, ainakin lapsena. Järvet ovat olleet lähellä. Niitä siis kaipaan. Täällä on muutamia pieniä järviä, hieman etäämmällä, mutta onneksi kuitenkin on.

- Välimatkat ovat hieman pidempiä. Musta tuntuu, että vakiosti moneen paikkaan on puoli tuntia. Ja täällä puhutaan aina ajasta, ei kilometreistä. Mutta tähänkin varmasti tottuu! 😀 Helsinkiin junalla on 22 minuuttia, joten ei paha. 

- Leikkipuistot olivat Kuopiossa huippuja. Ja aivan lähellä. Niitä vähän lapsille kaipailen. 

Nämä kaikki negatiivisemmatkin asiat ovat kuitenkin tosi pieniä kokonaisuuden kannalta. Uusiin asioihin tottuu kyllä ajastaan ja minusta on hienoa, että me uskalsimme lähteä kohti täysin uutta! Tämä matka on vasta tosi alussa ja silti on luottavainen mieli tulevaan. On ihanaa luottaa siihen, että mä tiedän varmana, kuinka tulevaisuudella on hyvää annettavaa. 

Olisi mukavaa kuulla mitä teille lukijoille kuuluu?? 😊