Elämäni urheilua, osa 1/2

Luontaisesti liikkuva lapsi

Elämäntyylini on aina ollut liikunnallinen. Se on kulkenut osana joka päiväistä elämää. Se on ollut minulle luontaista lapsesta saakka, jolloin toki liikkuminen on tullut leikin kautta. Minulla ei ole ollut mitään tiettyä lajia tai urheilujoukkuetta lapsena. 

Pienestä saakka olen ollut aina menossa ja liikkeessä, juossut pihalla hippasta ja piilosta kavereiden kanssa, pyöräillyt, kiipeillyt puissa sekä kaikessa missä pystyy. Olen paininut isoveljeni kanssa ja juossut karkuun ollessani liikkuva maali hänelle kuulapyssysodassa (en vapaaehtoisesti). Olen vetänyt isoveljeäni umpihangessa kontaten ja Valkohammasta leikkien hänen istuessaan pulkassa karvatalja päällään itsetehty raippa kädessä. Huvittavinta tässä on se, että mä nautin ja tykkäsin näistä kaikista jutuista!

Kotipihan huippu liaani!

Trampan riemua! Visulahti - since always 😉

Saaressa vajaa 7v Kaisa,
toki äitini itse tekemä ysäriverkkaripuku päällä!

Myös lumipainit ja erilaiset lumiukot sekä -linnat, iglu-majat sekä muiden veistosten tekemiset ovat kuuluneet talveen, luistelua, hiihtoa, pulkkamäkeä ja laskettelua/lautailua unohtamatta! Uiminen kesällä harvase päivä oli parasta ja talvella pääsin uimahallissa välillä käymään. Ihana, että tämmöisiin on ollut myös mahdollisuuksia! Toisilla liikkuminen tulee lapsesta saakka luontaisesti, toisilla ei. Toisia täytyy kannustaa ja tsempata huomattavasti enemmän. Tästä on omakohtaista kokemusta nyt omien lapsieni kanssa.

Kalastajatyttö!

Suuret kauniit järvet 💗

On mahtavaa, että liikunta on aina ollut minulle luontaisesti tosi kivaa. Mua harmittaakin välillä, ettei mulla ole ollut jotain omaa lajia, missä tulla superhuipuksi, koska oikeesti jos mietin mitä haluaisin nyt "isona" tehdä, olisin kilpaurheilija! Oispa siistiä ammatikseen liikkua ja saada siitä rahaakin. Tottakai eihän se nyt niin hehkeetä varmasti aina olisi ja monenlaiset paineet kuuluvat kilpaurheilijan elämään.

Ala-aste ikäisenä harrastin karatea ja kitaran soittoa kolme vuotta. Kävin myös ratsastamassa usean vuoden ajan kerran viikossa. Lenkkeily tuli osaksi elämää ehkä 10-vuotiaana, jolloin käytin melkein joka päivä lähinaapurin koiria lenkillä. Oman koiran sain ollessani 14-vuotias, jolloin lenkit hänen kanssaan olivat joka päiväisiä.

Parhaan ystäväni kanssa itse tehty hevonen!

Ystäviä since 1992

Harrastin isäni sekä isoveljeni kanssa monta vuotta sählyä kerran viikossa Haapalan kylän yleisvuorolla, missä oli muitakin isiä ja lapsia. Se oli hurjan hauskaa, muistan vieläkin, että se oli torstai-iltaisin, sen jälkeen oli sauna ja saimme juoda coca colaa! Muutenhan limppareita ei tuohon aikaan vielä juotu kuin vain synttäripäivänä.

Toki pihahommat kuuluivat normi elämään. Kesäisin ajoin suuren pihamme nurmet isoveljeni kanssa puoliksi ja syksyisin haravoitiin koivunlehtiä moneenkin otteeseen. Puuhommia riitti ja musta olikin hauskaa hakata halkoja sekä kuskailla niitä kottikärryillä puuliiteriin. Musta on todella hienoa, että mua on opetettu lapsena tekemään hommia! Samalla tavalla haluan yrittää opettaa omillekin lapsilleni, ettei tule sitten kotoa pois muuttaessa yllätyksenä hommien loputon määrä! 😅

Yläasteikä

Äitini kanssa aloin käymään jumpissa viimeistään yläasteikäisenä. Kävin äidin työpaikan tyky-jumpissa, missä oli reipas jumppaohjaaja. Huippua, että tietyt liikkeet on ohjattu minulle jo lapsena, esim. maastaveto. Isommilla painoilla selän ollessa virheasennossa voisi tulla suurtakin hallaa. Lukio ikäisenä kävin äidin kanssa kaksi kertaa viikossa jumpissa (circuit + kuntosalicircuit) ja uimahallissa hydrobicissä. Musta ne oli tosi kivoja harrastuksia. 

Asuin silloin jo yksin kotona vanhempieni kanssa, koska isoveljeni oli armeijassa ja sen jälkeen muuttanut Lahteen opiskelemaan. Nuo vuodet olivat merkittäviä äidin ja minun suhteen kannalta. Yhteiset jumpat ja talvella hiihtolenkit olivat mulle tärkeitä. Iltajumpan jälkeen oli ihanaa mennä kaupan kautta kotiin tekemään hyvää iltapalaa, olihan siinä vaiheessa jo nimittäin super nälkä.

Koulussa liikuntatunnit olivat musta aina parhaita. Joo, olin se luokan rasittava liikuntapinko tyyppi, joka oli kaikessa aina innoissaan mukana ja sai parhaat tulokset liikuntatesteissä sekä voitti hiihtokisat. Tykkäsin niistä hurjana!! Muistan kyllä, kuinka suurin osa luokkani tytöistä istui penkillä liikuntatunnin ollessa. Onneksi mun paras kaverini oli myös innoissaan mun kanssa liikuntatunneilla! Olimme jo ala-asteella saaneet lempinimen liikkaopelta: "Haapalan hyrskeet", kun uimme koulussa samanlaiset uikkarit päällä. 😀 Oijjoij, niin parhaita muistoja! Kiitos Marika rakas 💗

Kotoa poismuutto ollessani 19-vuotias  

Valmistuin lukiosta ja pääsin opiskelemaan Lahteen sairaanhoitajaksi. Niinpä muutto Savonlinnasta omaan yksiöön Lahteen tapahtui mun 19-vuotis synttäripäivänä vuonna 2007. Olihan siinä muutosta kerrakseen, mutta se oli luonnollista ja ikään kuuluvaa. Myös isoveljeni asui Lahdessa, mikä oli kyllä mahtavaa, koska muita sieltä en tuntenut. 

Aika pian aloin saamaan kavereita luokaltani sekä seurakunnasta nuortenilloista, missä kävin. Ensimmäisen vuoden kävin Lahdessa ammattikorkeakoulumme kuntosalilla kahden mies fysioterapiaopiskelijan kanssa. Kylläpä se oli mukavaa. Oi tuota rentoa elämänvaihetta! (Vaikka ei se silloin varmaan rennolta tuntunut). Kävin samanaikaisesti säännöllisesti reippailla kävelylenkeillä, rullaluistelin sekä pyöräilin ja talvisin myös hiihdin. En nyt liikuntamääriä tarkkaan muista, mutta kyllä liikunta kuului lähes jokaiseen päivään.

Keväällä 2008 tutustuin kivaan mieheen, kenen kanssa tulimme tärkeiksi ystäviksi toisillemme. Hänen kanssaan aloitin juoksuharrastuksen, ollessani vajaa 20-vuotias. Alkuun juoksulenkit olivat osittain juoksua, osittain kävelyä, pituudeltaan jotain 8km. Aika pian kävely jäi pois ja aloin pelkästään juosta.

Syksyllä 2009 aloin käymään Lahden Finnbodylla säännöllisesti ryhmäliikuntatunneilla. Jäsenyyshinta tuntui alkuun kaamean paljolta, varsinkin kun olin opiskelija. Matkaa sinne oli kodistani 4km ja kuljin sen pyörällä edes takaisin. Bussikorttiin ei ollut varaa, joten pyöräilin tai kävelin kaikkialle. Kouluun ei onneksi ollut kuin reilu 2km. 

Finnbodylla kävin useita kertoja viikossa. Normi päivä oli, että kävin koulussa ja illaksi menin jumpille, välillä jopa kaksi jumppaa peräkkäin ja pyörällä super nälkäisenä takaisin kotiin. Spinningit ja muut kovatempoisemmat jumpat olivat lemppareitani. 

Syksy 2008

Olin pyörinyt samoissa ystäväporukoissa edesmenneen mieheni kanssa jo vuoden ajan ja syksyllä aloimme käymään juoksemassa yhdessä. Hänellä tosin juoksukunto oli kova ja muistan ensimmäisen yhteisen lenkkimme, miten mulla otti koville! Mulla oli jalassa tosi huonot kengät ja vauhti oli kovempi mihin olin tottunut. Mutten tietenkään voinut myöntää sitä miehelle, kenen kanssa olin lenkillä ekaa kertaa! Juoksua siis riitti enemmänkin jatkossa, kun aloimme seurustelemaan ja urheilullisuus oli molempien juttu. 

Muutimme Kuopioon naimisiin menomme jälkeen 17.8.2009 ja siellä kuvioihin tuli salibändy! Pelasin kolme kautta naisten Sb-Jawseissa. Se oli kyllä mahtavaa! Meillä oli huippu joukkue, mikä oli pistetty kasaan aivan kaveriporukasta. Treenejä oli 2 kertaa viikossa ja pelejä noin joka toinen viikonloppu. Lisäksi kävin juoksulenkeillä, noin 8-10km oli perusmatka. Kävin myös Ladylinellä jumpissa ja spinningeissä. 

Liikunnan tavoitteellisuus ja tasapaino

Mun urheilut eivät ole koskaan olleet kovin tavoitteellisia. Tai no toki tavoitteena on ollut olla hyvässä kunnossa! Niinpä olen vaan liikkunut paljon ja selkeästi liikunnallisuus sekä hyvä kunto ovat kulkeneet osana identiteettiäni, koska siinä pärjäämisestä olen aina saanut paljon kehuja ja hyvää mieltä.  

On ollut myös aikoja, jolloin liikunta on hallinnut mua liikaa. On täytynyt päästä liikkumaan joka päivä ja muutenkin elämäntyylini on ollut koko ajan menevä. En siis juuri ole paikallani ollut kuin nukkuessa. Myös syömiset ovat hallinneet minua. Yleisestiottaen terveellinen runsaasti kasvispitoinen ruoka on ollut minulle tärkeää. Varsinkin aiemmin. Nykyisin olen huomattavasti rennompi näissä asioissa. Toki olen aina myös herkutellut. Enemmän ja vähemmän.  

Olisi kyllä mahtavaa, jos mulla olisi ollut oma coachi, jotta olisin tehnyt treenit, ruokavaliot ja levot oikeassa suhteessa! Koska sitä ne eivät ole olleet, mun pääasia on vaan ollut päästä menemään ja tekemään, sen kummempia ajattelematta! Siksi ryhmäliikunnat ovat olleetkin parhaita, saapi mätkiä sykkeet kaakossa ilman suunnittelua. 😅

Kehonhuolto on aina ollut minun heikkouteni. Oon urheillut aina paljon ja rankastikin, mutten ole välttämättä pitänyt välipäiviä juuri lainkaan ja treenit ovat olleet todella aerobisia. Nyt kun ikää tulee juuri mittariin 31v, täytyisi viimeistään aloittaa kunnon venyttelyt ja mahdollisesti palauttavat treenit. Jotenkin oon aina kokenut, ettei sellaisiin ole muun treenailun lomassa aikaa. Hmm. Se on vaan vaikeaa muistaa kotona enää ryhtyä venyttelemään! + se on musta aika tylsää.

Rullailuhommia

Elämäni urheilua jatkuu osassa 2/2 seuraavassa blogitekstissäni... 😊 Siinä kerron mm. lähivuosien urheilustani, raskauden vaikutuksista urheiluun ja muutamia urheilukilpailu tuloksiani.