Iltalehden juttu! - ja häkeltynyt minä

(Linkki: Iltalehden juttu)

Oon tällä hetkellä kyllä ihmeissäni, sillä Iltalehden juttuni tullessa julki, pamahti siihen lukijoita hurjan paljon!! En olisi kyllä uskonut. Toki mua jännitti, miten tarinani otetaan vastaan ja ylipäätään millainen tekstistä tulee haastatteluni perusteella. Mietin myös millaisia tehdyt videot ovat, koska ne vedokset otettiin melkein ykkösellä ja en nyt joka päivä missään videohaastatteluissa ole ollut! 😂

Mutta summa summarum, jutusta tuli mielestäni hyvä ja samoin videoista. En olisi uskonut, että saan näin paljon kommentteja eri some-kanavilta: Facebookissa, Instagrammissa ja varsinkin blogissa kävijöitä on ollut nyt mielettömästi! Kiitos teille jokaiselle! 💗 Kiitos teille monille kymmenille, jotka jaoitte Iltalehden juttua omilla sivuillanne ja kirjoititte kauniisti. Aivan tässä oon ollut tunnemyllerrysten keskellä. 

ENNEN KAIKKEA oon kiitollinen siitä, jos lehtijuttu kosketti tai puhutteli joitakin, antoi tukea, tsemppiä, rohkaisua tai mitä tahansa omaan elämään! Muistan onnettomuuden jälkeen ajatelleeni, että vaikka tää onkin ollut järkyttävän iso juttu mulle sekä toki tyttärelleni, olen todella iloinen siitä, jos tämä tarina voisi auttaa edes jonkun toisen elämää. 

Siksi en ole halunnut jäädä pimentoon omien asioitteni ja ajatuksieni kanssa, vaan tuoda niitä julki avoimesti sekä totuudenmukaisesti. Mä en täällä kirjoita näitä juttuja omaksi ilokseni tai hakeakseni jotain huomiota, vaan vilpittömästi siksi, jos joku ihminen voisi näistä teksteistä saada jotain apua! 💗

Olin hurjan otettu siitä, että muutamia meidän kolaripaikalle ensimmäisenä paikalle tulleita palomiehiä Tyrnävän pelastusyksiköstä otti yhteyttä minuun eilen 1.9. Heidän sanojensa mukaisesti tuo yö oli kylmä ja pimeä, -28 pakkasta. 

Alla muutamia heiltä saamiani viestejä:

"Terve. Mulle tuli tarve kirjoittaa sinulle, kun näin jutun iltalehdessä. Olin itse paikalla palomiehenä tuossa onnettomuudessa. Minulle on syöpynyt verkkokalvolle se lapsesi hymy kun nostin hänet autosta ja aina ajoittain miettinyt mitä sinulle ja lapsellesi nykyisin kuuluu. Vaikka "kovia jätkiä" tässä muka ollaan, niin juttua lukiessa meni roska silmään monta kertaa. Nyt tipahti iso kivi sydämeltä. Otan osaa suuren menetyksen johdosta. Mukava kuulla, että sinulla elämä hymyilee jälleen. Toivotan kaikkea hyvää elämääsi jatkossa."

”Tervehdys. Juttu oli todella hyvä ja näin jälkeenpäin koskettava. Ja myös antoi vastauksen itselleni, kun olen miettinyt esimiehenä omia alaisia kuunnellen kuinka osalla on ollut kysymys: ois mukava tietää mitä sille Äidille ja vauvalle kuuluu? Nyt tiedän ja tiedetään. Olin ensimmäinen joka tuli sille hiljaiselle tielle silloin yöllä. Kaikkea hyvää sinne ja todella ihanaa ja mukavaa elämän jatkoa.💗😊”

Tuntui uskomattomalta, että se ihminen, joka oli nostanut vauvani kolaroituneen auton turvakaukalosta, kertoi tyttäreni hymyilleen hänelle suurella hymyllä! En edes tiennyt, että vauvani hymyili sielä! Tai yhtään mitään mitä siellä on tapahtunut!

Sain myös muutamia muita positiivisesti yllättäviä ja mielenkiintoisia viestejä. Kiitos joka ikisestä viestistä kaikille! Sain rohkaisua itsekin taas pitkäksi aikaa! 😊

Tiedättekö, että kyllä me ihmiset kaikesta selvitään!! Itselläni on ainakin siitä vahva luottamus. Tuo onnettomuus yö ja sen jälkeiset ajat sisälsivät niin valtavasti ihmeitä, ettette uskokaan. Mä luulen, että tulen niistä vielä avoimesti täällä joku päivä kertomaan.

Mutta tältä erää, kiitos ja niiaus kaikille! 😊 
Seuraa arkielämääni instagramissa: kaisaella

#myllerrystenkeskellä

Iltalehden juttu