21.9.2019 lauantaina oli Sipoonkorven polkujuoksu tapahtuma, jonka lähtö sekä maali oli Kuusijärvellä Vantaalla. Lähtö oli klo 11, mutta paikalle oli hyvä mennä hieman aiemmin. Sain itse kyydin mieheltäni ja kuvittelin parkkipaikkojen olevan aivan tukossa, mutta ei eivätpä ne olleetkaan. Ehkä muistona oli kesähelteen uintireissu Kuusijärvelle, jolloin autoja oli ison parkkipaikka-alueen lisäksi valtatien reunat molemmin puolin täynnä useamman sataa metriä! Oli muuten juuri Kuopiosta suurien järvien ympäriltä muuttaneelle naiselle shokki. 😵😉
Olin ilmoittautunut kyseiseen tapahtumaan 21km matkalle. Jäin kyllä aiemman ilmoittautumisen jälkeen pohtimaan olisiko kuitenkin ollut hyvä osallistua 30km matkalle, mutta enpä ruvennut vaihtoja enää kyselemään tuossa vaiheessa.
Ilmoittautuminen sujui näppärästi ja pisteellä oli iloista reipasta talkooväkeä. Odottelu sujui mukavasti lämpöisessä Cafe Kuusijärvessä lähtöpaikan vieressä. Olin ajatellut ennakkoon, että tapahtuma-alue kuhisisi ihmisiä, mutta kyseessä oli hieman pienempi tapahtuma. Oma osallistumiseni Sipoonkorven polkujuoksuun oli ensimmäinen.
![]() |
Cafe Kuusijärvi, lähdön odottelua |
Tapahtumassa oli kolme matkavaihtoehtoa: 10km, 21km ja 30km. Kaikissa matkoissa lähtö oli samaan aikaan. Lähtö sujuikin hyvin ja jokainen sai lähteä osallistujana siitä kohdasta porukkaa, mikä tuntui omaan vauhtiin sopivalta. Itse pohdin ennakkoon, onko lähtö kovin ruuhkainen, mutta ei ollut. Osallistujia oli tietääkseni noin 300 henkeä yhteensä.
![]() |
Mun huoltojoukko 😁 |
![]() |
Lähdössä juoksulle |
Sää oli kyseisenä päivänä pilvinen, lämpötilaltaan noin +7- +9 välillä. Onneksi juoksun aikana ei satanut vettä! Joten sääolosuhteet olivat ihan hyvät. Tosin reitillä oli jonkin verran liukkaita kiviä sekä mutaisia kohtia. Mutta eipä ne mudat polkujuoksijoita haittaa! Kuuluu asiaan, että lenkin jälkeen kengät sekä pohkeet ovat mutaiset. 😅
Itse lämmittelin hieman ennen lähtöä hölkötellen lähimaastossa ja pyörittelin jalkoja sekä nilkkoja. Edellisenä päivänä join normaalia enemmän vettä ja yritin hieman enemmän syödä hiilihydraatteja.
En myöskään tietoisesti tehnyt lihaskuntotreenejä lähipäivinä alle, koska muuten olisi voinut olla lihakset jumissa. Sen suurempia valmisteluja en siis tehnyt. Kesäisin kävin juoksemassa keskimäärin 1-2 x viikossa n. 8-12km lenkkejä, muutaman kerran noin 15 km. Muuten lähinnä pyöräilin ja porrasjuoksin.
Juoksu starttasi
Lähdin juoksemaan ensimmäisten joukossa ja vauhti oli aika reipas alusta alkaen. Mulla ei ollut mitään mittareita tai edes kelloa mukana matkassa, joten matkavauhdeista en juostessa tiennyt. Muutenkin ajantaju katosi juoksun aikana.Kun takana oli ehkä 4km, alkoi mua pistämään kylkiin molemmin puolin. Tosi rasittava vaiva! Häiritsee nimittäin juoksua aikalailla. Pistäminen kesti useiden kilometrien ajan, mutta yritin olla kiinnittämättä siihen liiemmin huomiota. Juoksuasento oli hieman kyttyrämäinen piston vaivatessa, se auttoi hieman.
Pohdinkin matkalla miksi mua nyt pistää, olin kuitenki syönyt edeltävästi aamupalaksi tuttuun tapaan kaurapuuroa, jossa seassa oli munan valkuainen proteiinina ja hieman mustikoita. Luulen, että normaalia lenkkiä kovempi vauhti oli syy pistämiseen?
Lenkki jatkui hyvin ja juoksinkin ison osan matkasta yksin, eikä ketään näkynyt missään. Ei siis oikeen juoksutapahtumalta siinä kohtaa tuntunut. 😀 Seurasin tarkkaan punavalkoisia reittimerkkejä, joita roikkui puissa. Ne oli suht helppo nähdä, enkä montaa kertaan vikaan astunut.
Paitsi kun kerran ja pahasti! Juoksennellessani ihan hyvää vauhtia alkoi mua ihmetyttämään minkä takia eteeni tuli jatkuvasti muita 21km matkalaisia, joiden vauhti oli huomattavasti hitaampi. Alkuun jotenkin jätin asian vaan ihmettelyksi, mutta kun aloin ohittelemaan enemmältikin osallistujia, alkoi hälytyskellot soida.
Kysyin yhdeltä osallistujalta, että mitähän tää oikeen meinaa, oonkohan mä eksynyt reitiltä? Hän kertoi hänellä olleen mittarissa matkaa 13km ja aikaa oli kulunut 2h 3min. Mä meinasin hajota siihen paikkaan! Munhan pitäs olla jo maalissa, koska omia kilometrejä oli varmasti jo 21km takana, mutta olinkin 13km kohdalla?!?
Tankkauspisteitä reitillä oli suunnitellusti noin 6km välein, mutta mä olin lähtenyt epähuomioissani yhdessä kohtaa uudelle kierrokselle kiertämään vajaa 7 km uudestaan! Niinpä juomista ei ollut tarjolla reilu 13km lainkaan ja oli kyllä jano sekä mua hajotti sikana moka, mikä oli käynyt!
Tiesin, että mieheni ja lapseni odottivat maalilla, nooo nyt joutuivat odottelemaan hieman pidempää. Kyllä täytyi tsempata ja kovasti, että jatkoin juoksemista, vaikka tiesin matkaa olevan vielä 8km jäljellä maalin sijaan.
Onneksi maali viimein tuli, vaikka aikaa kuluikin matkan kasvun vuoksi 2h 37min. Matkaa kertyi 21km sijaan noin 28km. Mua naurattikin jälkikäteen, että noh, mähän pohdinkin 30km reitille osallistumista, niin teinpä omatoimimatkan. 😅
Maalissa odotti onneksi omat rakkaat ja lisäksi oli juomista, suklaata, sipsiä ja suolakeksejä. Vaikka ei alkuun kyllä oikeen mikään maistunut. Puhuin kyllä maalissa vissiin aika kovaan ääneen eksymisestä ja annoin järjestäjälle palautetta mun mielestä epäselvästi merkitystä kohdasta. Vissiin en ainut ollut, joka saman mokan oli tehnyt.
Alla video ensitunnelmista, joita tultiin kuvaamaan. Nämä hajoilu fiilikset ovat nyt jo hävinneet, hyvä reissu oli!😀
Loppu hyvin kaikki hyvin, tulipaha kiva tarina kerrottavaksi! Oli ihana käydä juoksun jälkeen Kuusijärven saunassa sekä pulahtamassa kylmässä vedessä. Tosi hyvä kokemus siis! Ensi vuonna uudestaan, todennäköisesti 30km matkalle.
Aikaa ja matkaa jälkikäteen katsellessani, olisin varmaan hieman alle 2h maalin 21km matkan päässyt. Mutta jäipähän tavoitteita tulevaisuuteen! Jos ensi vuonna pohdit osallistumista tapahtumaan, niin suosittelen! Kyllä juoksutapahtumissa on mukava tunnelma. ✌
![]() |
Rinki, jonka vedin kaksi kertaa. |
Vielä on syyskelejä jäljellä, oletko sinä lenkkeillyt poluilla ruskamaisemissa?
Kommentit
Lähetä kommentti
Olisi mahtavaa, jos kirjoittaisit jotain kommenttia/ajatustasi alle! :)