Miten me puhumme ja ajattelemme itsestämme? Jos mietit itseäsi, mitä sulle tulee ensimmäisenä mieleen? Miten ajattelemme muista ihmisistä? Etsimmekö vikoja tai syyllistä vai näemmekö hyvän, mitä muissa on?
Mä oon viime vuoden aikana alkanut kiinnittämään enemmän huomiota siihen, mitä puhun itselleni ja mitä mä puhun itsestäni. Kuinka mä ajattelen asioista? Nimenomaan minä, eikä mitä muut ajattelevat ja mitä sitten itse sattuisin ajattelemaan.
Jokaisella meillä on suuri arvo ja merkitys tässä elämässä. Meistä kukaan ei ole arvokkaampi tai vähempi arvoinen kuin toinen. Mutta sillä on merkitystä, mitä me itsestämme ajattelemme ja puhumme. Oon oikeastaan nykyiseltä aviomieheltäni oppinut näitä asioita ja alkanut pikkuhiljaa sisäistämään niitä myös käytännössä omaan elämääni.
Lapsuudessani kaveripiirissä saatoimme useinkin dissata itseämme. Tyyliin "oon ruma, oon läski", "sä oot laiha ja kaunis". Useimmiten puhuimme siis ulkonäöllisiä asioita, mutta huomaan sen välittyneen myös kokonaisvaltaisemmin itsetuntoon ja omaan ajatteluun. Ainakin itselläni.
Mieheeni tutustuessa huomasin hänen ajattelun olevan erilainen. Mieheni on ensinäkin hyvin positiivinen ihminen, jopa niin positiivinen, että se ärsyttää mua välillä, haha! Vaikka itsekin olen positiivinen, niin täytyy harmitus fiiliksiäkin saada kokea, jos semmoisia on. Mutta ylipäätään huomasin, että hän ei puhunut itsestään huonosti. Hän sanoi minulle, että jos puhuu itsestään huonoja asioita, alkaa niitä itsekin uskomaan. Ja kuinka helposti itsetuntomme latistuukin väärään suuntaan!
Syyllisen löytäminen ja turha murehtiminen
Toinen asia mihin olen kiinnittänyt enemmän huomiota on, ettei tarvitse aina löytää syyllistä, kuka erheen teki. Tai jos on käynyt moka, ei sitä kuulu jäädä tolkuttoman pitkäksi aikaa murehtimaan. Se on tapahtunut jo, nyt voidaan pohtia miten seuraavaksi toimimme! Saatamme kuluttaa aivan liikaa aikaa murehtimiseen ja huolehtimiseen. Tottakai on hyvä olla myös huolellinen, mutta normaali taso riittää.
Näin aikuisempana puheet itsestäni ovat saattaneet olla tyyliä: "Ähh, oon tyhmä tai en mä osaa" ja toki ulkonäöllisiäkin kommentteja itselleni on ajoittain riittänyt. Mikä nyt toki saattaa olla yleistäkin ehkä? Mutta nykyisin mä tietoisesti vältän tällaisia kommentteja, koska vaikka ne olisivatkin vitsillä heitettyjä, alkaa niitä itsekin uskomaan, jos sellaista alvariinsa kuuntelee.
Ja se on kyllä hyvin totta! Mä oon itse hyvin pärjännyt monenlaisista suurista elämän koettelemuksista, mutta arkielämää huonojen puolien ajattelu kyllä on hankaloittanut. Miksi sen sijaan en nostaisikin hyviä puoliani sekä piirteitäni? Ja mikä tää suomalaisten perus itsensä vähättely kulttuuri on!? Ainakin Itä-Suomessa. Jos oot leiponut super upean leivonnaisen, mutta siitä löytyy jokin mikroskooppisen pieni "virhe", se on aivan pilalla! Jos toinen kehuu kakkuasi hyvänmakuiseksi, sanotaan "no eihän tämä nyt, kun...". Mä ainakin itse olen halunnut opetella sanomaan: "Kiitos, niin onkin!" Turhaa itseään on aina vähätellä, kyllä sitä saa kuulla elämässä jo muutenkin.
Ei muutenkaan ehkä kannata ottaa kaikkien sanomisia niin kirjaimellisesti. Jos esim. työpaikallasi sinusta löydetään huonoja puolia, voit pohtia onko niissä oikeasti totuusperää, jos ei, kannattaa heittää toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Työelämä saattaa olla välillä hyvinkin karua. Muistan kun opiskelin sairaanhoitajaksi, ehti 3.5 vuoden aikana olla monenlaisia harjoittelun ohjaajia. Suurin osa olivat mukavia, mutta yksikin negatiivinen kokemus voi hajottaa itsetuntemusta työntekijänä. Meitä ihmisiä löytyy monenlaisia ja jotkut vaan voivat olla hyvin ilkeitä toisia kohtaan ilman syytä.
Itseltäni tämmöinen kokemus löytyy 10 vuoden takaa kotisairaanhoidon harjoittelusta. Sen takia en ole päivääkään työskennellyt kotihoidossa valmistumiseni jälkeen. Ehkä joskus vielä voisin, mutta pitkälle arvet juontavat.
Miten puhua lapsille?
Olen halunnut alkaa puhua myös lapsilleni tätä. Jos tyttäreni mollaa itseään, tartun siihen ja käännän sen toisin päin. Haluan muutenkin löytää heistä runsaasti hyviä kauniita puolia ja kannustaa kaikessa missä mahdollista! Jotta he voisivat saada mahdollisimman hyvät eväät omaan itsetuntoonsa lapsuudesta ja uskoisivat pystyvänsä mihin tahansa, mistä haaveilevat. Haastavien asioidenkin kanssa yritämme löytää hyvät puolet.
Vanhemmuus on todentotta opettelua, aivan niin kuin oman itsensäkin tunteminen. Elämä opettaa ja siksi onkin hyvä oppia elämän koettelemuksista sekä kääntää ne paremmaksi. Oon todella alkanut nähdä, mitenkä suuri merkitys omalla ajattelulla on! On upeaa nähdä, miten myös oma itsetunto ja -varmuus on saanut kasvaa tällä matkalla. Onneksi murtunutkin sydän ja minuus voi eheytyä sekä alkaa joku päivä aivan kukoistamaan. 💗
Rakkaudellisin terveisin: Kaisaella
Mä oon viime vuoden aikana alkanut kiinnittämään enemmän huomiota siihen, mitä puhun itselleni ja mitä mä puhun itsestäni. Kuinka mä ajattelen asioista? Nimenomaan minä, eikä mitä muut ajattelevat ja mitä sitten itse sattuisin ajattelemaan.
Jokaisella meillä on suuri arvo ja merkitys tässä elämässä. Meistä kukaan ei ole arvokkaampi tai vähempi arvoinen kuin toinen. Mutta sillä on merkitystä, mitä me itsestämme ajattelemme ja puhumme. Oon oikeastaan nykyiseltä aviomieheltäni oppinut näitä asioita ja alkanut pikkuhiljaa sisäistämään niitä myös käytännössä omaan elämääni.
Lapsuudessani kaveripiirissä saatoimme useinkin dissata itseämme. Tyyliin "oon ruma, oon läski", "sä oot laiha ja kaunis". Useimmiten puhuimme siis ulkonäöllisiä asioita, mutta huomaan sen välittyneen myös kokonaisvaltaisemmin itsetuntoon ja omaan ajatteluun. Ainakin itselläni.
Mieheeni tutustuessa huomasin hänen ajattelun olevan erilainen. Mieheni on ensinäkin hyvin positiivinen ihminen, jopa niin positiivinen, että se ärsyttää mua välillä, haha! Vaikka itsekin olen positiivinen, niin täytyy harmitus fiiliksiäkin saada kokea, jos semmoisia on. Mutta ylipäätään huomasin, että hän ei puhunut itsestään huonosti. Hän sanoi minulle, että jos puhuu itsestään huonoja asioita, alkaa niitä itsekin uskomaan. Ja kuinka helposti itsetuntomme latistuukin väärään suuntaan!
Syyllisen löytäminen ja turha murehtiminen
Toinen asia mihin olen kiinnittänyt enemmän huomiota on, ettei tarvitse aina löytää syyllistä, kuka erheen teki. Tai jos on käynyt moka, ei sitä kuulu jäädä tolkuttoman pitkäksi aikaa murehtimaan. Se on tapahtunut jo, nyt voidaan pohtia miten seuraavaksi toimimme! Saatamme kuluttaa aivan liikaa aikaa murehtimiseen ja huolehtimiseen. Tottakai on hyvä olla myös huolellinen, mutta normaali taso riittää. Näin aikuisempana puheet itsestäni ovat saattaneet olla tyyliä: "Ähh, oon tyhmä tai en mä osaa" ja toki ulkonäöllisiäkin kommentteja itselleni on ajoittain riittänyt. Mikä nyt toki saattaa olla yleistäkin ehkä? Mutta nykyisin mä tietoisesti vältän tällaisia kommentteja, koska vaikka ne olisivatkin vitsillä heitettyjä, alkaa niitä itsekin uskomaan, jos sellaista alvariinsa kuuntelee.
Ja se on kyllä hyvin totta! Mä oon itse hyvin pärjännyt monenlaisista suurista elämän koettelemuksista, mutta arkielämää huonojen puolien ajattelu kyllä on hankaloittanut. Miksi sen sijaan en nostaisikin hyviä puoliani sekä piirteitäni? Ja mikä tää suomalaisten perus itsensä vähättely kulttuuri on!? Ainakin Itä-Suomessa. Jos oot leiponut super upean leivonnaisen, mutta siitä löytyy jokin mikroskooppisen pieni "virhe", se on aivan pilalla! Jos toinen kehuu kakkuasi hyvänmakuiseksi, sanotaan "no eihän tämä nyt, kun...". Mä ainakin itse olen halunnut opetella sanomaan: "Kiitos, niin onkin!" Turhaa itseään on aina vähätellä, kyllä sitä saa kuulla elämässä jo muutenkin.
Ei muutenkaan ehkä kannata ottaa kaikkien sanomisia niin kirjaimellisesti. Jos esim. työpaikallasi sinusta löydetään huonoja puolia, voit pohtia onko niissä oikeasti totuusperää, jos ei, kannattaa heittää toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Työelämä saattaa olla välillä hyvinkin karua. Muistan kun opiskelin sairaanhoitajaksi, ehti 3.5 vuoden aikana olla monenlaisia harjoittelun ohjaajia. Suurin osa olivat mukavia, mutta yksikin negatiivinen kokemus voi hajottaa itsetuntemusta työntekijänä. Meitä ihmisiä löytyy monenlaisia ja jotkut vaan voivat olla hyvin ilkeitä toisia kohtaan ilman syytä.
Itseltäni tämmöinen kokemus löytyy 10 vuoden takaa kotisairaanhoidon harjoittelusta. Sen takia en ole päivääkään työskennellyt kotihoidossa valmistumiseni jälkeen. Ehkä joskus vielä voisin, mutta pitkälle arvet juontavat.
Miten puhua lapsille?
Olen halunnut alkaa puhua myös lapsilleni tätä. Jos tyttäreni mollaa itseään, tartun siihen ja käännän sen toisin päin. Haluan muutenkin löytää heistä runsaasti hyviä kauniita puolia ja kannustaa kaikessa missä mahdollista! Jotta he voisivat saada mahdollisimman hyvät eväät omaan itsetuntoonsa lapsuudesta ja uskoisivat pystyvänsä mihin tahansa, mistä haaveilevat. Haastavien asioidenkin kanssa yritämme löytää hyvät puolet.Vanhemmuus on todentotta opettelua, aivan niin kuin oman itsensäkin tunteminen. Elämä opettaa ja siksi onkin hyvä oppia elämän koettelemuksista sekä kääntää ne paremmaksi. Oon todella alkanut nähdä, mitenkä suuri merkitys omalla ajattelulla on! On upeaa nähdä, miten myös oma itsetunto ja -varmuus on saanut kasvaa tällä matkalla. Onneksi murtunutkin sydän ja minuus voi eheytyä sekä alkaa joku päivä aivan kukoistamaan. 💗
Rakkaudellisin terveisin: Kaisaella
Kommentit
Lähetä kommentti
Olisi mahtavaa, jos kirjoittaisit jotain kommenttia/ajatustasi alle! :)