KORONA - ja sen tuomat vaikutukset

Korona on tällä hetkellä varmasti eniten puhuttu asia. Ja mitenkä nopeasti ilmiö onkaan tullut elämäämme ja muuttanut koko maailmaa hurjalla tavalla! Me länsimaissa asuvina ihmisinä olemme saaneet elää kuin Herran kukkarossa, jos oikeasti miettii joitain muita maita. Meidän lapset eivät tiedä kamaluudesta mitään. Emmekä oikeastaan me aikuisetkaan. Vastaavanlaista virusta ei ole aiemmin meidän vanhempiemmekaan elinaikana ollut, joka vaikuttaa aivan koko maailmaan. Tämä on meidän ihmisten yhteinen näkymätön vihollinen, ketä vastaan taistelemme. 

Miten korona on vaikuttanut meidän arkeemme?

Musta tuntuu, että koronasta johtuvia vaikutuksia tajuaa pikku hiljaa. Ei ymmärrys pysty käsittämään edes sen vakavuutta, mitä se esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa tällä hetkellä on. Miettikää nyt kun maassa kuolee 1000 ihmistä päivässä viruksen takia? 1000 ihmistä!! Ruumiita kuljetetaan rekka-auto kaupalla krematorioihin. Ihan kuin elokuvasta puhuttaisi. Mutta se on totta. Oikeesti totta. Huh huh. 

Meitä suomalaisia on kielletty matkustamaan, käymään kylässä toistemme luona tai yhtään missään muualla kuin ruokakaupassa ja apteekissa sekä niissäkin vain jos välttämättä tarvitsee. Jos on yhtään kipeänä tai oireita flunssasta/koronasta, ei kauppaan saisi mennä lainkaan. 

Uusimaahan pääsy tai sieltä pois estettiin pe-la välisenä yönä konkreettisilla esteillä ja poliisit ovat vartioimassa rajoilla. Aika hurjaa. Kun uutisissa kerrottiin tulevista esteistä, tuli mulle suuri hetkellinen ahdistus. Koin olevani Uudenmaan vanki ilman omaa kotia. Ei paikkaa minne mennä. Ainoastaan keskeneräinen raksamme. Sinä iltana mä ahdistuneena itkin. Koin tilanteen tosi kuormittavana kaiken muun ohessa. Lapset ovat kotikoulussa ja kaikki neljä aikuista (me mieheni kanssa + appivanhemmat) etätöissä kotona. Kurkkua kuristi, koska juuri kaksi viikkoa aiemmin olin miettinyt, että kestän loppuajan ennen muuttoa, kunhan saan välillä olla aamupäiviä yksin kotona, vaikka kotitöitä tehden ennen iltavuoroon menoa, mutta kunhan saan olla yksin. No, eipä sittenkään. 

Ihminen sopeutuu ja kestää mitä vaan

Muutamat ystäväni saivat kuulla sinä alkuyönä ja seuraavana aamuna ahdistuneita ääniviestejäni, mutta kunhan seuraava päivä oli mennyt iltapäivään, olin saanut järkeiltyä asiat päässäni ja mulle oli laskeutunut rauha. Ei ole mitään hätää. Kaikki on oikein hyvin. Asiat voisivat olla paljon huonommin. Mulla kuitenkin on asuinpaikka ja useita rakastavia ihmisiä ympärilläni. On meteliä, on sotkua, on kaaosta, mutta mulla on rakkautta. 

Tiedän, että monet ihmiset kärsivät tällä hetkellä yksinäisyydestä. Ja mua sattuu heidän puolestaan. Mä tiedän mitä yksinäisyys voi olla ja varsinkin tämmöisenä aikana, kun meidät suljetaan yksin koteihimme, eikä pois pääsyä ole. Kuin korkeintaan kauppaan ja joillakin työpaikoille, jos etätyöt eivät onnistu.

Mä uskon, että nää ajat voivat olla hyvin herätteleviä aikoja. Ehkä alamme miettimään, mikä oikeasti on tärkeintä elämässämme? Mihin asioihin olemme käyttäneet aikamme, mikä on tuonut sisältöä elämäämme? Onko se oikeasti se, mihin haluamme aikamme käyttää? Mitkä asiat ovat todellisia tässä maailmassa? Mitkä asiat pysyvät, jos kaikki muu riisutaan? 

Mä oon tosi kiitollinen mun perheestä, vaikka välillä tekisin mitä vain, että saisin olla kokonaisen vuorokauden yksin. Rauhassa. Ettei kukaan revi mua tai pyydä multa yhtään mitään. Mutta uskon, että sen vuorokauden jälkeen juoksisin kovaa vauhtia takaisin perheeni luo. Mieheni sekä mun lasten luo, jotka kilpailevat joka ikinen päivä kumman äiti olen enemmän. "Minun äiti, minun äiti, ei kun minun äiti!!" Ja sitten harjoittelemme sitä, kuinka mä olen molempien äiti. Ette usko miten suloiselta se näyttää ja kuulostaa, kun 2v 9kk katsoo topakasti silmiin ja kertoo, kuinka äiti on molempien äiti. 💗 Maailman hellyttävintä.

Rakennusvuotemme  

Muutimme 10kk 1pvä sitten Kuopiosta Keravalle anoppilaan. JOS kaikki pysyvät aikataulussa ja kotimme TODELLA valmistuu ajallaan, pääsemme muuttamaan sinne kahden kuukauden päästä. Mulla on ollut monta kertaa elämässä ajanjakso (niin kuin meillä kaikilla), jossa oon odottanut jotakin hyvin paljon. Tätä tulevaa muuttopäivää (tai sanotaan pari päivää sen jälkeen, kun jotkut tavarat ovat suunnilleen paikoillaan) mä odotan ehkä eniten.

Aika appivanhempien luona on mennyt tilanteeseen nähden yllättävän hyvin, mutta kyllä tiukoille on monta kertaa ottanut. Ja sehän nyt onkin aivan itsestään selvää. Varmasti jokainen + 30 v nainen asuisi mieluummin perheensä kanssa omassa kodissa, kuin appivanhempiensa kanssa. Tämä aika on kuitenkin antanut myös paljon hyvää. Ja näihin positiivisiin asioihin olenkin halunnut keskittää ajatukseni. Oon saanut oppia elämässä matkan varrella, että mitä enemmän vaalimme hyviä asioita, teoilla ja ajatuksillamme, sen onnellisempia olemme. Me pystymme ohjailemaan ajatuksiamme tai ainakin työstämään niitä. Tämä ei tapahdu hetkessä, vaan se on pitkä matka. Ja todellakin oon tässä itse matkalla! 

Asenne ratkaisee paljon. Mulla saattaa yhden päivän aikana mennä hermot monta kymmentä kertaa ja hetkellisesti tuntua, etten kestä enää sekuntiakaan! Kunnes kahden minuutin päästä jo nauran ja kaikki on oikein hyvin. Sitten menee taas kaksi minuuttia ja hakkaan päätäni seinään.  Että sitä rataa. Mä oon luonteeltani 0-100 menijä sekunnissa. Myös esikoistyttäreni on samanlainen. Ja appiukkoni. Anoppini ja mieheni ovat huomattavasti tasaisempia. Oikeastaan musta tuntuu, että anoppiani ja miestäni ei saisi järkähtämään mitenkään. Ainakaan silleen, että sen näkisi. Kai heidänkin päässään joskus jotain myllertäviä tilanteita on? Osaavat kyllä peittää ne hienosti tai sanoittaa niin tyynesti, etten sitä edes huomaa. 😃 Kuopukseni onkin sitten jostain välimaastosta, koska uhmaikä kyllä tuo omat mausteensa.

Miten itse suhtaudun koronaan?

Mulla on rauha. En pelkää koronaa. Voi olla, että korona tulee koskettamaan vielä paljonkin lähipiiriäni, mutta haluan kuitenkin elää levosta käsin asian kanssa. Mulla on täysi luottamus Jumalaan, että Hän pitää meistä huolen. Tottakai me toimitaan aivan niin kuin muutkin ihmiset, huolehdimme käsihygieniasta super hyvin ja emme ole tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Pyrimme toimimaan niin, etteivät riskiryhmät sairastuisi ja muutenkin vältyttäisi suurelta sairastumisvuorelta. Tiedän kuitenkin, ettei mitään tapahdu ilman, että Taivaan isä ei sitä tietäisi. Meillä jokaisella on oma aikamme ja tehtävämme tässä elämässä. (Btw nyt on netti pullollaan erilaisia live-streamauksia, mitä eri seurakunnat pitävät! Arvokasta settiä.💗)

Mennyt viikko on ollut tiukka perheellemme raksalla sekä lastenhoidossa ja huomisesta alkaen alamme opettelemaan arjen yhdistämistä, kun kotona on kuusi ihmistä sekä koira, etätyöt ja kotikoulu. Voi olla, että naamat, luonteenpiirteiden eroavaisuudet ja erilaiset kiukut rupeavat enemmän ärsyttämään, mutta haluan uskoa, että tästä voi koitua hyvääkin. Ainakin on perheaikaa tiedossa! Ja uskon, että meidän täytyy suunnitella selkeitä pelisääntöjä asuinporukkamme kanssa, jotta arjen saa paremmin rullaamaan. Jokainen aikuinen nimittäin tarvitsee välillä breikkihetkiä.

Mun voimaantuminen

Niin kuin lukijani tietävät, mulle luonto ja liikunta ovat tärkeimpiä voimaantumisen keinoja. Tällä hetkellä en pääse ryhmäliikuntatunneille Foreverille, en Keinukallionportaisiin tai perheen kanssa uimaan, mutta lenkille mä pääsen, metsään polkujuoksemaan mä pääsen ja myös pyöräilemään! Mä voin tehdä kotijumppia ja ottaa ideoita vastaan, joita some-maailma on nyt pullollaan. Oon tosi kiitollinen siitä, että just siitä mistä mä voimaannun eniten, ei ole kielletty! Ulkoilu ja luonto ovat aivan parasta! Me suomalaiset saamme olla siitä hyvin onnellisia, ettei ulkonaliikkumiskieltoa ole tullut. Se olisi mulle kyllä liikaa... Vaikka pakon edessä me kyllä selviämme mistä vain. 

Näillä eväillä mennään. Päivä kerrallaan eteenpäin. Mun keino onkin ollut selvitä, ettei ajattele liian pitkälle. Pala kerrallaan, aivan niin kuin kakkuakin syödessä. Luottaen siihen, että joskus saamme vielä tavata ystäviämme normaalisti ja laittaa lapsemme kouluun sekä päiväkotiin. Uskon, että ihmisillä nousee arvostus ainakin opettajia, päiväkotihoitajia ja terveydenhuollon ammattilaisia kohtaan, koska tällä hetkellä heidän työn merkitys näyttäytyy hyvin suuressa roolissa. Toki muitakin ammatteja unohtamatta.

Mun vinkkinä teille on, vie itsesi tai perheesi metsään ja nauti keväisen luonnon puhtaudesta, tuoksuista ja kauneudesta! Ota kahvi tai kaakao mukaan sekä itsellesi mieluinen eväs ja tee lastesi kanssa vaikka maja metsään. Niin me tänään iltapäivällä teimme. Vaikka tämäkin retki piti sisällään hyvin monta kiukkua, tuli kaikille tosi hyvä olo. Ainakin minulle. 💗

Iloa kaikkien tulevaan viikkoon! Pidetään huolta toinen toisistamme. Nyt saa soitella ja laitella ääniviestejä. Pitää skype jutteluita ystävien kanssa. Ei unohdeta muita ihmisiä, vaikkei niitä voidakaan nähdä. Yksi soitto ja kysely, mitä sulle kuuluu, voi pelastaa toisen päivän. 💛