Vuosipäivä 17.3 - Seitsemän vuotta mennyt

Viime päivinä uutiset ovat vallanneet korona. Joka paikassa puhutaan koronasta, sen vaikutuksista, vaaroista sekä mitä toimenpiteitä se aiheuttaa. Suomi on nyt kirjaimellisesti kiinni. Omalla laillaan koko maailma on kiinni. Hämmentävää. Omatkin ajatukset ovat olleet paljolti tämän asian ympärillä, Wilma- ja päiväkotiviesteissä, talon rakennuksessa sekä töissä. Jotenkin huomaan, ettei todellisuutta oikeen edes vielä ymmärrä. 

Koulut ovat kiinni ja kaikki menot kalenterista pyyhkiytyneet. Ensi viikon viikonloppuna meillä olisi ollut neljä eri menoa päällekkäin (yleensä ei todella näin paljon) ja oli vaikea päättää mihin menisimme. No enää ei tarvitse miettiä. Kaikki menot ovat peruuntuneet. 

Tämän maailmaa mullistavan asian keskellä ovat ajatukseni olleet myös onnettomuuden vuosipäivässä. Siitä on seitsemän vuotta, kun elämäni heitti häränpyllyä ja jäimme Ellan kanssa tänne kaksin. Seitsemän vuotta sitten olin teho-osastolla, eikä eloonjäämisestäni ollut varmuutta. Seitsemän vuosipäivää on jo takana. Mun helmi-maaliskuut ovat olleet vaikeampia näinä vuosina. On ollut hyvä muistella hyviä ja huonoja hetkiä, itkeä kipua pois. Nyt täytyy sanoa, että onneksi olen tehnyt niin. 


Kolarista tullut arpi otsalla. Oman elämäni Harry Potter. 

Elämästä ei koskaan tiedä mitä eteen tulee. 16.3.2013 olin kirjoittanut Facebookissa: 

"Tänään noin klo 21 starttaa Kankkusten lomamatka kohti Leviä!:) Pimu yöunille ja äidillä&isillä yövuoro autolla ajon merkeissä tiedossa. Onneksi on Edit sun muut piristeet matkassa! Viikko hiihtoa, laskettelua ja mökkeilyä luvassa perheenä + mummikka&pappa messissä, maistuu♥"

Matka ei päättynyt hyvin. Perille ei päästy. 
Isoveljeni Facebookista 18.3.2013: "Taistele sisko taistele"

Vuoden päästä ensimmäisenä vuosipäivänä:

17.3.2014: "Olen niin rikki, niin rikki. Nyt en lähde edes yrittämään laittaa jotain positiivista tänne. Ei pysty. Muistakaa rukouksin rakkaat "

Aika todella auttaa. Tänään mulla ei ole enää noussut kipeitä tuntemuksia onnettomuuteen liittyen. On ollut aivan hyvä päivä. Käsittelyt eivät yleensä katso aikaa tai paikkaa, vaan ne tulevat kun on sen aika. Musta on hienoa huomata, että nyt pystyy muistelemaan menneitä hyvilläkin mielin. Olla kiitollinen tästä hetkestä. Olla kiitollinen kokemuksista, oivalluksista, elämän tuomasta kasvusta ja siitä, että oon jaksanut käydä tän kaiken läpi vielä yllättävän hienosti. Oon saanut vahvistua ja pystyn ottamaan elämän tuomia kolhuja paremmin vastaan. Toki heikkoja hetkiä ja romahduksia myös tulee, mutta niin kuuluu tullakin. En halua olla kylmä, kivestä tehtyä tekoa, vaan lämmin, empaattinen sekä ymmärtäväinen ihminen.    

Vuodet ovat jatkuneet muutoksien osalta tiukkaa tahtia ylläpitäen ja niin valtavasti on elämä muuttunut, ettei mieli kestä perässä. Nyt tässä hetkessä on kuitenkin hyvä olla. Vaikka elämässä on monta asiaa epäselvänä yhä, on mun sisällä rauha. Luottamus tulevaisuuteen. Voin kertoa, että keskeneräisyyden sietokykyä on todella koulittu näinä vuosina! 😅 Mun luonnetyypille se ei ole helppoa, mutta ehkä mä viimein oon ymmärtänyt sen, ettei koskaan ole valmista! Turhaa yrittää pitää kaikkea omissa hyppysissään. 🙏 


Kriiseistä ja traumoista selviytyminen vie aikansa, mutta niistä on mahdollista päästä eteenpäin. Välillä polulle täytyy uskaltaa hypätä, mutta vasta sitten kun on siihen valmis. 








































Kommentit