Koronapäiväkirja - kymmenes päivä

Täällä koronasta toipuminen on mennyt hyvään suuntaan. Minulla haju- ja makuaisti ovat selvästi parempaan päin, muttei kuitenkaan vielä täysin palautunut normaaliksi. Pientä yskää on ja voimattomuutta, mutta muuten alamme olla mieheni kanssa ihan hyvässä kunnossa.

Minulla on nyt kymmenes oirepäivä menossa ja miehelläni kahdeksas. Kuulemma kymmenes päivä kertoo paljon, mihin suuntaan sairastelu on menossa. Viimeisien päivien aikana on jaksanut puuhastella jo melko hyvin, mutta selkeästi meillä molemmilla on iltapäivällä iskenyt uuvahdus ja ollaankin otettu pieni huilitauko. Se on tehnyt hyvää.

Tänään kävin itse vähän metsässä kävelemässä. Maanantaina selviää loppuuko meillä mieheni kanssa karanteeni. Todennäköisesti loppuu, koska vointi on jo niinkin hyvä.

Täytyy olla kyllä tosi kiitollinen, että näinkin vähällä ollaan selvitty, koska olen kuullut lähipiirissä muutamia paljon tiukempia ja pitkäkestoisia koronavirus tapauksia. Voimia heille kovasti vielä taisteluun.💗

Koronalääkäri sanoi puhelimessa pari päivää sitten, että oireiden alkamisesta menee n. 8-9 päivää siihen, ettei enää itse tartuta virusta eteenpäin.

Altistuneilla perheenjäsenillä karanteeni tosin jatkuu vielä pidempään. Mutta sekin selkenee paremmin maanantaina. Kiva jos me kuitenkin voimme mieheni kanssa käydä jo kaupassa, helpottaa tätä yhteiseloa.

Vappuakin juhlimme pienesti, koska toki vappuhassuttelut kuuluvat lapsille ja aikuisillekin! Haluan lapsien muistavan muutakin kuin äitin ja isin vappukoronan. Totuuden nimissä nämä päivät ovat olleet muutakin kuin vain hymyjä, mitä kuvat kertovat. Vähemmästäkin alkaa seinät kaatumaan ja lapsien kiukut rasittamaan. Joten olkaa huoleti jos semmoista on havaittavissa omissa kodeissanne, se on normaalia. Rakasta ja raskasta vanhemmuutta, mutta ehdottomasti plussan puolella. 💛




On tää kevät ollut kyllä erikoista aikaa meille kaikille. Varmasti vuosi 2020 tullaan muistamaan pitkän aikaa. Tsemppiä meille kaikille! Päivä kerrallaan eteenpäin. Muista, että just sä oot tosi timantti!💖

#koronapäiväkirja
#koronapositiivinen

Kommentit