Koronavirus tarinoita - tapaus 1

Koronapositiivinen

Tapaus 1 - oireiden alku

Kyseessä on +30v naishenkilö, joka on perusterve. Hänen oireensa alkoivat kuivalla yskällä, joka paheni koko ajan. Öisin oli vaikeaa nukkua, koska yskitti niin paljon ja tuntui, että hän yskii keuhkonsa pihalle.

Pikkuhiljaa alkoi tulla myös muita oireita, muun muassa kuumeilua, jota kesti viikon verran. Lisäksi oli pahoinvointia, rajua väsymystä ja voimattomuutta sekä särkyjä eri puolilla kroppaa.

Kahden viikon jälkeen

Oireet pysyivät tuollaisina suunnilleen ensimmäiset kaksi viikkoa, jonka jälkeen keuhkoissa alkoivat kovat poltot. Henkeä alkoi ahdistaa ja hengästymistä oli jopa kotona kävellessä. Tässä vaiheessa keuhkot kuvattiin ja niissä todettiin olevan rappeumaa.

Kolmen viikon jälkeen

Neljännen viikon alkaessa tuli uusi oire, ripuli. Mikään ei pysynyt sisällä yli viikkoon ja tämän myötä kunto heikkeni entistä enemmän.

Neljän viikon jälkeen

Nyt eletään sairastelun viidennellä viikolla ja oireet ovat selvästi jo vähentyneet, mutta ripuli on jatkunut vielä osittain. Nälän tunnetta ei ole ja keuhkoja polttelee. Voimat ovat tosi vähissä.

Tapaus 1 omat fiilikset

Sairauden kesto on tuntunut loputtoman pitkältä, kun ei ole päässyt ulos muuten kuin käymään lääkärissä. Samalla on täytynyt yrittää pyörittää arkea kahden etäkoululaisen kanssa.

Miten perhe on ottanut tämän?

Perhe on ottanut aika rauhallisesti. Mies on ollut iso tuki, niin henkisesti kuin välillä fyysisestikin, kun kipujen vuoksi ei ole pystynyt esimerkiksi kunnolla pukemaan vaatteita. Kukaan muu perheestä ei ole alkanut oireilemaan.

Missään vaiheessa ei ole pelottanut, sillä tapaus 1 on tiennyt Jumalan pitävän huolen. Hän on kokenut ajan henkisesti todella raskaana, koska esimerkiksi luonnossa liikkuminen on hyvin rakasta ja nyt on joutunut olemaan sisällä pienessä kämpässä neljän seinän sisällä.

Vointi vaikuttaa nyt menevän viimein parempaan suuntaan, mutta tästä ei uskalla tehdä vielä sen suurempia johtopäätöksiä, sillä takapakkia on tullut aiemminkin.

Tällainen oli tapaus 1:sen tarina. Tarinasta huomaa, että koronan oireet voivat olla hyvin erilaisia eri ihmisillä. Paljon voimia koko perheelle toipumiseen! 💗

#koronapositiivinen
#koronavirus

Kommentit