Tasapainoa ja hyvinvointia

Täytin elokuun viimeinen päivä 32 vuotta. Elämä on kyllä semmoinen matka. Haaveilen tältä vuodelta hieman enemmän selkeyttä ja pysyvyyttä elämän perusasioihin. Haaveilen, että uskaltaisin unelmoida ja myös mennä niitä kohti. Meistä varmasti jokainen tarvitsee kokea turvallisuuden tunnetta ja siksipä herkästi jääkin tuttuihin tapoihin, koska ne luovat omalla laillaan turvaa.

Monet pitävät mua rohkeana naisena ja omalla laillaan olenkin. Elämä on kasvattanut mua tällä alueella. Mutta välillä multa puuttuu rohkeutta uskoa itseeni. Todella arvostaa itseäni. Varsinkin heikompina hetkinä, joita tietenkin myös on. On paljon helpompaa uskoa muiden onnistumisiin, kuin omaansa. Ja tällä osa-alueella mä tarvitsen buustausta itsekin.

Mä oon pippurinen luonne ja se on auttanut mua paljon pääsemään monesta eteenpäin. Toki säpäkkyys on tuonut myös haasteita, joiden kautta omaa luonnettaan on pystynyt hiomaan. Vastoinkäymiset ovat kasvun kannalta hyvästä meille, mutta voivat jättää isojakin arpia. Kannettavia painolasteja elämään, mitkä voivat vaikuttaa vielä pitkän ajanjakson jälkeen.

Muistetaan pitää huolta toisistamme, mutta ennen kaikkea myös itsestämme. Oman hyvinvoinnin kautta lähipiirikin voi paremmin. Elämää ei kuulu suorittaa läpi. Ja tässä haluan nimenomaan oppia myös itse.

Hyvinvointiasiat ovat aina olleet minulle tärkeitä, mutta varsinkin viime aikoina ne ovat palavammin olleet mielessäni. Riittävä lepo, ravinto ja liikunta. Mielekkäät asiat elämässä. Näillä pääasioilla pääsee jo aika pitkälle. Ne ovat kuitenkin isoja kokonaisuuksia, joiden kaikkien handlaaminen ei ole niin yksinkertaista. Ois siistiä olla tsemppaamassa ja tukemassa ihmisiä näillä osa-alueilla! Samalla kun itsekin opettelee näissä tasapainon löytämistä.😊

Kommentit