Työuraa - Minä sairaanhoitajana

Mä oon viime aikoina pohtinut itseäni hoitajana. Mulla on ollut viime vuosina vahva urakriisi ja tietämättömyys, mitä haluaisin oikeesti tehdä. Jotain kiinnostuksen kohteita kyllä on ollut, muttei selkeyttä miten lähteä niitä kohti.

Koronahommien vähentyessä alkukeväästä, tuli uravalinnat taas voimakkaampana mieleen. Jotenkin mulle tuli olo, että käyn testaa millainen paikka Justin akuuttiosasto täällä Järvenpäässä on ja sovinkin sinne muutaman keikkavuoron huhtikuun alkuun. Mua jännitti ihan hulluna mennä sinne, koska oon syventynyt lasten- ja nuorten hoitotyöhön, enkä tehnyt aikuis/vanhuspuolella päivääkään töitä valmistumiseni jälkeen (2010).

Alku oli tuulinen ja perehdytys vähäinen. Hoitajapula näkyi heti ja todellisuus siitä, että esim potilaiden jatkohoitopaikat ovat todella kiven alla. Niin sanottu "akuuttiosasto" ei siis kuvaa paikkaa kovinkaan hyvin. Toki on joitakin potilaita, jotka ovat hoidossa muutamasta päivästä viikkoon, mutta on myös potilaita, jotka ovat osastolla kuukausia, koska eivät kotona enää pärjää, eikä ole jatkohoitopaikkaa minne mennä. Jonot paukkuvat ja kasvavat, se on hyvin karu todellisuus. Lisäksi hoitajia lähtee alalta ja jopa juuri valmistuneet hoitajat miettivät alan vaihtoa.

Mulle työn viihtyvyyden kannalta työporukka ja lyhyt työmatka merkitsee paaaljon. Se, että sulla on huikeita työkavereita, keiden kanssa lappaa sitä hoitajien arkea, merkitsee aivan älyttömästi! Toki joka paikkaan mahtuu yksilöitä, ketkä olisivat voineet mennä pilaamaan ilmapiiriä vaikka jonnekin muualle, mutta kokonaisuus jää vahvasti plussan puolelle!❤️ Onneksi kuitenkin kaikki persoonat mahtuvat tänne maailmaan ja oon itsekin oppinut sulkemaan korviani turhilta lötinöiltä sekä keskittymään hyviin asioihin, mitä ympärillä kyllä riittää. 😊

Oon saanut oppia myös itsestäni sairaanhoitajana hurjasti viimeisien kuukausien aikana. Tietynlaiset epävarmuudet hoitajana ovat varmasti hyvin tyypillisiä, varsinkin jos hoitotyöstä tulee paussia lasten kanssa kotona olon tms asian vuoksi, jopa monia vuosia. Lisäksi jokainen työpaikka on omansa ja erilaisensa. Mun aloitus kyseisessä työpaikassa oli kyllä hyvin tiukka ja kiire ei helpottanut perusasioiden oppimisessa (esim. missä on vessa tai mikäkin tavara, mitenkä sitä just täällä käytetään ja missä järjestyksessä jne.).

Mua on onneksi auttanut paljon mun oma sosiaalinen sekä rohkea persoonani, omatoimisuuteni ja reipas asioihin tarttuminen. Oon jopa aivan yllättynyt temperamenttiini nähden, miten mielettömän kärsivällinen oon ollut näiden potilaiden kanssa, unohtamatta aitoa empaattisuutta ja kohtaamisen taitoa. Se on tuntunut hyvältä. Huomaan välillä kokevani potilaiden huolet ja murheet hyvin voimakkaasti, joka luo myös aivan mieletöntä riittämättömyyden tunnetta, jota toki kiire lisää ennestään. Kun et vaan pysty enempään. 

Joka tapauksessa on ollut ihana muistella ja oppia taas monenlaista sekä jatkuvasti oppia lisää. Kokonaisuudessa tämä on ollut hyvin antoisa kokemus ja oon hyvin iloinen siitä, että uskallauduin tarttua tähän työmahdollisuuteen. Lisäksi oon saanut huomata, että oon oikeesti aika hyvä hoitsu! Haha! Kiitos jos jaksoit lukea tekstin tänne saakka ja erityis kiitos jokaiselle ihanalle työkaverille! 😊

Mitä ajatuksia teksti sussa herätti? Omia kokemuksia alalta tai alan vierestä? Kommentoi ihmeessä tohon alle tai Instagramissa / Facebookissa. 👌👏