Haluan kertoa teille esikoistyttärestäni. Tästä minulle niin rakkaasta taistelutoveristani. 💛 Ella oli erittäin odotettu lapsi ja sain hänet edesmenneen mieheni kanssa ollessani juuri täyttänyt 24 vuotta. Elämämme muuttui tietenkin paljon, mutta erittäin onnelliseen suuntaan. Olin aivan pakahtumaisillani onnesta, kun katsoin vauvaani. En ollut nähnyt koskaan mitään niin kaunista.
Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat ihmeellisiä, koska saimme mieheni ollessa isyyslomalla olla perheenä yhdessä ja opetella vauvan kanssa oloa. Toki yö heräilyt ja imetykset kuuluivat asiaan, mutta hienosti ne sujuivat. Vauvallemme tuli koliikki n. 1.5 kuukauden ikäisenä ja sitä kesti 3 kuukauteen saakka. Joka ilta samalla tavalla vauvamme alkoi huutamaan klo 18 ja sitä jatkui klo 23-24 saakka. Eikä siihen auttanut mikään. Syliä annettiin ja kaikkea tarjottiin. En muista juurikaan siitä ajasta, tiukkaa se oli, mutta hyvin se yhdessä vedettiin. 3 kuukauden kohdalla se loppui, niin kuin koliikki usein tekeekin!
Aloitimme vauvauinnin Ellan ollessa 3.5 kuukauden ikäinen. Se oli ihana harrastus sen kaksi kuukautta, mitä ehdimme siellä käydä. Joka lauantai suuntasimme aikaisin aamulla uimahallille harjoittelemaan uintia sekä sukellusta. Viimeinen vauva-uintimme olikin yhdessä 16.3.2013 aamulla, jolloin saimme viettää viimeistä päivää yhdessä perheenä.
Sinä iltana lähdimme ajamaan Leville lomamatkalle ja kertomani auto-onnettomuus tapahtui, minkä seurauksena elämässäni alkoi täysin uusi sivu. Jatkoimme elämää Ellan kanssa kaksin.
Pimutiimi
Me olemme olleet alusta saakka pimutiimi. Semmoinen pippurinen supertiimi, jossa on taistelutanner tömissyt hyvin paljon, mutta rakkautta on puhkunut sitäkin enemmän. 💗
Tyttäreni on omatahtoinen, päättäväinen, lujatahtoinen ja samalla herkkä, empaattinen sekä muita ajatteleva kultakimpaleeni. Ajat kaksin hänen kanssaan olivat ainutlaatuisia, mutta samalla myös raskaita ja varsinkin uhmaikäkausi veti ajoittain todella lujille. Jaksoin kyllä ihmeellisesti touhuta hurjana tyttäreni kanssa ja opettaa hänelle elämää, vaikka olin juuri joutunut kohtaamaan ehkä kamalimman asian - leskeksi ja yksinhuoltajaksi jäämisen 24-vuotiaana.
Niin ihmeellisesti meistä vaan pidettiin huolta. Mulla oli paljon itselläni vastuuta kannettavana ja pidin huolta elämästämme, mutta rakkailla ihmisillä ympärilläni oli suuri merkitys. Uskon kuitenkin täysin siihen, että Taivaanisä todella huolehti meistä ja auttoi mua läpi niistä kaikista hyvin raskaista ajoista.
 |
| Mieheni haudalla |
Elämä on kuitenkin vienyt eteenpäin ja olen kiitollinen monesta asiasta. Oon erityisen ylpeä tyttärestäni, josta on tullut upea koululainen ja niin reipas sekä viisas tyttö! Ella on joutunut nuoreen ikäänsä nähden kohtaamaan jo monia suuria asioita ja olemme käyneet niitä aina yhdessä läpi. Meidän kotona saa puhua asioista ja niistä puhutaan avoimesti. Menneisyys kulkee osana elämäämme, mutta se saa kulkea.
Aistiyliherkkyys
Ihmettelin monta vuotta, miten monet aistipuolen jutut olivat hyvin haastavia tyttäreni kanssa. En silloin tiennyt edes aistiyliherkkyyden olemassa olosta, mutta viisivuotis neuvolassa siitä alettiin puhua. Toimintaterapiasta olisi voinut olla enemmän hyötyä aikaisemmin, mutta onneksi osasin luontaisesti tukea Ellaa oikealla lailla.
Nyt on mielettömän upeaa nähdä, kuinka vuosien työ on todella palkinnut! Vaatteet, kengät ja erilaiset välineet (luistimet, monot ym..) ovat tuottaneet paljon haasteita, mutta olemme löytäneet keinot tilanteisiin ja eteenpäin ollaan menty. Toki satojen taisteluiden kera. Lujuutta sekä hermoja se on vaatinut, mutta onneksi olemme olleet tyttäreni tukena ja hän on saanut kokea ymmärrystä sekä kannustusta. Tähän on auttanut kyllä tieto aistiyliherkkyyden olemassaolosta! Sen vuoksi on voinut ymmärtää, kuinka kivuliaat tuntemukset esim. sukkien saumojen kanssa ovat todellisia, eikä mitään kiusaa vanhemmille, miltä se välillä on tuntunut.
Tällä hetkellä olemme jo hyvässä vaiheessa ja tyttäreni on innokas kohtaamaan uusia tuntemuksia yhdessä vanhempiensa kanssa. Niin mahtavaa!! 😊
Liikunnallisuus ja terveelliset elämäntavat
Erityisen ylpeä olen tyttäreni innosta liikkua ja treenata kanssani. Tähän hetkeen olemme kulkeneet vuosien matkan ja tsemppauksia sekä kannustusta on jaeltu runsaasti. Olen itse oppinut, kuinka kannustuksella on mieletön voima. Mitenkä hyvältä se meistä kaikista tuntuukaan, kun joku tsemppaa. Musta ainakin!
Olemme pohtineet Ellan liikuntalajeja ja kokeilleet erilaisia liikuntaharrastuksia, muun muassa balettia, uintia, telinetemppua, parkouria ja akrobatiaa. Selkeästi olemme huomanneet, että joukkuelajit eivät vielä ainakaan ole Ellan juttu, niinpä haluamme kannustaa niihin lajeihin, mistä hän pitää. Viime keväänä Ella tykkäsi parkourista ja nyt akrobatiakerho on ollut mieleinen.
Erityisen mukavia ovat perheen yhteiset liikuntahetket, kun olemme olleet pinkomassa juoksuportaita tai muuten lenkkeilemässä. Tänä kesänä olen Ellan kanssa kaksin käynyt välillä metsälenkeillä tai pyöräilemässä ja juuri tänään kävimme yhdessä Keinukallion portaissa treenaamassa. Olipa meillä kivaa!
Tytärtäni on aina häirinnyt, jos jokin sukka on huonosti, lahje on painanut tai kengät eivät ole olleet hyvin. Hän on kokenut herkästi kylmää tai kuumaa ja ilmaissut asiat hyvin ponnekkaasti. Mutta mitenkä mahtavaa on nähdä tätä hetkeä!! Tänään juoksentelimme portaissa Ellan kanssa ja vaikka alkoi vettäkin satamaan, hyvä fiilis säilyi. Kotiin ajaessamme tyttäreni kertoi, kuinka häntä kyllä hieman haittasi märät kengät, mutta ei halunnut sanoa mitään, koska oli kiva treenata. Vielä hän lisäsi, että eihän me olla sokerista ja kotona pääsee sitten lämpimään suihkuun sekä saa kuivaa päälle! Heheh, voi rakasta! Äitin tyttö! 💗 Ei todella olla sokerista joo.
Oma rakas esikoistyttäreni 💗
Kiitos kun synnyit ilokseni seitsemän vuotta sitten!
Kommentit
Lähetä kommentti
Olisi mahtavaa, jos kirjoittaisit jotain kommenttia/ajatustasi alle! :)