Mä pysähdyin lukemaan omaa blogitekstiäni, jonka olin kirjoittanut 4.6.2019 juuri muutettuamme Kuopiosta Etelä-Suomeen. Tekstin löydät täältä.
En tuossa vaiheessa tiennyt yhtään mitä odottaa, kuinka kauan asuisimme väliaikaisratkaisussa Keravalla, keihin tulisimme tutustumaan, kuinka kauan olisin kohta kaksi vuotiaani kanssa kotona vai menisinkö töihin, jos niin minne? Ja ehkä isoimpana pohdintana silloin oli tuleva rakennusprojektimme, joka täytti ajatuksemme sekä aikamme täysin.
Nyt täytyy sanoa, että onneksi olemme menneet jo 8 kuukautta eteenpäin! Alku täysin uudessa paikassa on mielettömän raskasta. Se, että jouduin jättämään kaikki rakkaat ystäväni 400km päähän sekä ne tutut kauniit maisemat, luonnon ja järvet, mitä Kuopio piti sisällään, teki todella kipeää. Nyt katsellessani Kuopiolaisten luistelu-, hiihto- ja pulkkailukuvia en voi kieltää, ettenkö olisi heille kateellinen siitä kauneudesta, mitä luminen talvi heillä on! Mua niin sieppaa se, että täällä sataa vaan vettä! Oikeesti mua kiukuttaa ja surettaa tää tosi paljon. 😭 (Tätä kirjoittaessani on tunnepitoisempi hetki). Enkä jaksa jokainen hetki ajatella positiivisesti, koska miten tästä voi positiivista löytää?? Mä oon henkeen ja vereen ulkoilija luonnossa liikkuva ihminen, enkä muuksi muutu.
Onneksi on monia hyviäkin asioita ja olemme menneet monella lailla eteenpäin. Talon rakennus on hyvässä vauhdissa ja kesään mennessä olemme omassa kodissa. Ette usko, miten mä oon siitä hetkestä onnellinen ja kiitollinen! 💗 Nyt 4 kuukautta tuntuu musta koko elämältä, mutta meni se viimekin keväänä suht nopeasti.
Ella on ollut jo yli puoli vuotta hyvässä koulussa, josta hän pitää kovasti ja hänellä on huippuja ystäviä. Myös Aanan päiväkoti on ollut ihana ja hänellä on omia ystäviä, mikä on mahtavaa! Hauskaa, että 2v 7kk:lla on ystäviä. 😍
Fressi on vauhtinut Foreveriksi ja siellä on ihan ok käydä. Mutta suoraan sanottuna rakastin Fressiä satasella enemmän. Se oli vain niin paras paikka. Tämä on henkilökohtaisesti mulle iso asia, koska ryhmäliikuntatunnit ovat olleet ehdottomasti top 5 ssä elämässäni.
Mieheltäni meni viikko sitten yhteisessä sählyssämme nilkka tohjoksi. Nivelsiteet hajosivat oikein kunnolla. Nilkka ja koko jalkaterä on tällä hetkellä paksu kuin kanuuna. Se on lisännyt mun työmäärää lasten hoidossa sekä heidän kuskaamisessa. Ei naurata. Perheen yhteiset urheilumenot Keinukallion portaisiin ja kahden sählyyn jäävät vähäksi aikaa täysin.
Elämässäni on ollut muutenkin mielettämästi ennalta arvaamatonta painetta viime kuukausina, mikä on syönyt voimia älyttömästi. Ette usko miten paljon mä odotan sitä, että voisi olla hieman kevyempää. Positiivisenkin ihmisen rajoja ajoittain koetellaan. Silloin positiivisuutta ei ole niin helppoa löytää.
Onneksi kuitenkin luonto on yhä se paikka, mistä löydän rauhan sekä ilon haastavempienkin tilanteiden keskellä. Vaikka metsät ovat täällä Kuopiota vähemmässä niitä kuitenkin on, vaikka sitten vesisateessa jalat upotettuna mutaan.
Onnea on myös whatsappin ääniviestit. Ette usko mitenkä paljon oon puhunut sekä jakanut elämääni ystävieni kanssa ääniviestien muodossa. Puolin ja toisin. Niin arvokasta! 💗
Onnea on myös ystävät ketkä tulevat kylään ja saa jakaa elämää. Sekä leipoa heille kakkua.
Odotan lumiseen paikkaan pääsyä. Hiihtolomalla lähdemmekin Savonlinnaan mummikkalaan, josta lunta löytyy. Ehkä myös Kuopioon. Itkettää ilosta ajatus jo ennakkoon.
Ps. Mikä ihmeet pillittäjä musta on tullut?😳
Saa laittaa tsemppiviestejä ja kertoa, mitenkä se on normaalia, että paikkakunnan vaihdoksessa kestää. Kiitos ja anteeksi. Ootte ihania. 💗
#muutostenkeskellä
#kylläsevieläiloksimuuttuu
#kestääkestää
#tuntemattomuustutuksi
#kaikellaonaikansa
En tuossa vaiheessa tiennyt yhtään mitä odottaa, kuinka kauan asuisimme väliaikaisratkaisussa Keravalla, keihin tulisimme tutustumaan, kuinka kauan olisin kohta kaksi vuotiaani kanssa kotona vai menisinkö töihin, jos niin minne? Ja ehkä isoimpana pohdintana silloin oli tuleva rakennusprojektimme, joka täytti ajatuksemme sekä aikamme täysin.
Nyt täytyy sanoa, että onneksi olemme menneet jo 8 kuukautta eteenpäin! Alku täysin uudessa paikassa on mielettömän raskasta. Se, että jouduin jättämään kaikki rakkaat ystäväni 400km päähän sekä ne tutut kauniit maisemat, luonnon ja järvet, mitä Kuopio piti sisällään, teki todella kipeää. Nyt katsellessani Kuopiolaisten luistelu-, hiihto- ja pulkkailukuvia en voi kieltää, ettenkö olisi heille kateellinen siitä kauneudesta, mitä luminen talvi heillä on! Mua niin sieppaa se, että täällä sataa vaan vettä! Oikeesti mua kiukuttaa ja surettaa tää tosi paljon. 😭 (Tätä kirjoittaessani on tunnepitoisempi hetki). Enkä jaksa jokainen hetki ajatella positiivisesti, koska miten tästä voi positiivista löytää?? Mä oon henkeen ja vereen ulkoilija luonnossa liikkuva ihminen, enkä muuksi muutu.
Onneksi on monia hyviäkin asioita ja olemme menneet monella lailla eteenpäin. Talon rakennus on hyvässä vauhdissa ja kesään mennessä olemme omassa kodissa. Ette usko, miten mä oon siitä hetkestä onnellinen ja kiitollinen! 💗 Nyt 4 kuukautta tuntuu musta koko elämältä, mutta meni se viimekin keväänä suht nopeasti.
Ella on ollut jo yli puoli vuotta hyvässä koulussa, josta hän pitää kovasti ja hänellä on huippuja ystäviä. Myös Aanan päiväkoti on ollut ihana ja hänellä on omia ystäviä, mikä on mahtavaa! Hauskaa, että 2v 7kk:lla on ystäviä. 😍
Fressi on vauhtinut Foreveriksi ja siellä on ihan ok käydä. Mutta suoraan sanottuna rakastin Fressiä satasella enemmän. Se oli vain niin paras paikka. Tämä on henkilökohtaisesti mulle iso asia, koska ryhmäliikuntatunnit ovat olleet ehdottomasti top 5 ssä elämässäni.
Mieheltäni meni viikko sitten yhteisessä sählyssämme nilkka tohjoksi. Nivelsiteet hajosivat oikein kunnolla. Nilkka ja koko jalkaterä on tällä hetkellä paksu kuin kanuuna. Se on lisännyt mun työmäärää lasten hoidossa sekä heidän kuskaamisessa. Ei naurata. Perheen yhteiset urheilumenot Keinukallion portaisiin ja kahden sählyyn jäävät vähäksi aikaa täysin.
Elämässäni on ollut muutenkin mielettämästi ennalta arvaamatonta painetta viime kuukausina, mikä on syönyt voimia älyttömästi. Ette usko miten paljon mä odotan sitä, että voisi olla hieman kevyempää. Positiivisenkin ihmisen rajoja ajoittain koetellaan. Silloin positiivisuutta ei ole niin helppoa löytää.
Onneksi kuitenkin luonto on yhä se paikka, mistä löydän rauhan sekä ilon haastavempienkin tilanteiden keskellä. Vaikka metsät ovat täällä Kuopiota vähemmässä niitä kuitenkin on, vaikka sitten vesisateessa jalat upotettuna mutaan.
 |
| Lomps lomps, vesijuoksua mutakossa. Ihanaa se on silti!💛 |
Onnea on myös whatsappin ääniviestit. Ette usko mitenkä paljon oon puhunut sekä jakanut elämääni ystävieni kanssa ääniviestien muodossa. Puolin ja toisin. Niin arvokasta! 💗
Onnea on myös ystävät ketkä tulevat kylään ja saa jakaa elämää. Sekä leipoa heille kakkua.
Odotan lumiseen paikkaan pääsyä. Hiihtolomalla lähdemmekin Savonlinnaan mummikkalaan, josta lunta löytyy. Ehkä myös Kuopioon. Itkettää ilosta ajatus jo ennakkoon.
Ps. Mikä ihmeet pillittäjä musta on tullut?😳
Saa laittaa tsemppiviestejä ja kertoa, mitenkä se on normaalia, että paikkakunnan vaihdoksessa kestää. Kiitos ja anteeksi. Ootte ihania. 💗
#muutostenkeskellä
#kylläsevieläiloksimuuttuu
#kestääkestää
#tuntemattomuustutuksi
#kaikellaonaikansa
Kommentit
Lähetä kommentti
Olisi mahtavaa, jos kirjoittaisit jotain kommenttia/ajatustasi alle! :)