Lapset ovat kyllä mielenkiintoisia. Monella tapaa. Ne ovat niin käsittämättömän rakkaita ja korvaamattomia. Teet kaikkesi, ettei lapsellesi satu mitään tai ettei hän koe oloaan huonoksi. Lapset tuovat mielettömästi iloa ja sisältöä elämään. Lasten sanat, ilmeet, teot, ohh niin ainutlaatuisia jokainen. 💗
Lapset tuovat myös jännitystä elämään. Jokaisessa päivässä saattaa olla oma edeltä arvaamaton juttunsa. Toki välillä voi tuntua, että päivät vaan toistavat samaa kaavaa arkipuuhien lomassa.
Mutta sitten taas on the another hand - välillä lapset tekevät sut hulluksi. Ne voivat olla niin rasittavia, ärsyttäviä, iilimadon kaltaisia imijöitä, joiden seuralta et voi välttyä vahingossakaan. Vessaan on turhaa itsekseen vaivautua menemään, parempi että lapset tulevat mukaan. Tai sitten ne koputtavat oven takana ja roikkuvat kahvassa. Siksi mä varmaan oonkin alkanut käymään vessassa ovi auki. Paitsi nyt asuessani anoppilassa, on täytynyt opetella uusille tavoille - aivan yleisen viihtyvyyden vuoksi.
Omille menoille on turhaa kuvitella menevänsä, koska jokainen lähtö vaatii mielettömän henkisen ponnistuksen. Mutta onhan se nyt ihanaa olla paljon lasten kanssa, kun oikeesti ne on niin hetken pieniä! Ja turhaan sitä nyt on omaa uraansa miettiä tai ruuan hankkimista, saati tekemistä, eikun hups! Täytyyhän sitä kuitenkin! Mutta kun pää on niin ruuhkautunut ja täynnä, ettet saa ajatusten pätkistä kiinni, lisäksi kun väsyttääkin jatkuvasti.
Muista kuitenkin olla armollinen itsellesi, ei kaikkea tarvitse ehtiä tekemään päiväsaikaan! Ehdit sä ne pyykit pestä ja laittaa paikoilleen klo 21.30 jälkeenkin, kun oot saanut lapset viimein nukkumaan ja se pieni "oma aika" alkaa. Onhan se nyt ihanaa lustata omien lapsien vaatteita. Mussukat.
Postauksen tarkoituksena on kuitenkin keskittyä ihaniin asioihin liittyen lapsiin sekä äitiyteen. Jotta äitejä tulisi jatkossakin tänne maailmaan. 😉
Mä itse oon henkilökohtaisesti TODELLA kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan olla äiti. Se on ollut unelmani aivan lapsesta saakka. Toki eihän ennen omia lapsia tiennyt mitään uhmaiästä ja muista erilaisista vänkäilyistä. Mutta ne kuuluvat lasten elämään ja niiden kautta lapset oppivat sekä kasvavat. Silloin me vanhemmat olemme tärkeässä roolissa opettamassa lapsillemme tärkeitä elämän taitoja sekä oppia sietämään pettymyksiä, joita voi tulla hyvinkin usein.
Itse olen ollut kasvattajana suht tiukka. Siis sillä tavalla, että meillä on lapsille asetettu rajat, emmekä anna niistä joka välissä periksi. Se on rakkautta asettaa lapsille rajoja, vaikka en tietenkään lähde arvottamaan toisenlaisia kasvatustyylejä.
Voi olla, että jos lapselle antaisi useimmiten periksi kinuamista ja vänkäämistä, voisi päästä sillä hetkellä helpommalla. Jos lapsi saisi katsoa telkkaria vielä lisää tai ostaisi karkkia, leluja sekä muita hyvyyksiä vähän väliä, niin olisihan se kivaa. Koska tottakai lapsi niitä haluaa. Mutta tarvitseeko lapsi todella niitä kaikkia tavaroita tai herkkuja? Onko se pitkällä tähtäimellä hyvä ratkaisu?
Itse uskon, että pitkässä juoksussa vanhempana pääsee helpommalla, kun jaksaa pysyä asetettujen rajojensa takana. Pitää auktoriteetin vanhemmalla, eikä anna lapselle kaikkea periksi. Olen itse halunnut osoittaa rakkautta omille lapsilleni antamalla niille aikaa. Nujuamalla niiden kanssa. Painimalla, heittelemällä, lukemalla kirjaa, tehden kivoja iltapaloja, puistoilemalla ja käyden vaikka uimahallissa. En koe olevani mikään supermutsi, mutta yritän parhaani minkä pystyn ja jaksan. Vaikken oikeesti aina jaksaisikaan.
Mielestäni se on rakkautta, että jaksaa lapsen kiukkua ja pettymyksiä kieltämisestä. Muistan niin satoja kertoja, kuinka esikoiseni on raivonnut vaatteista ja erilaisista välineistä, koska ne tuntuvat pahalta. Muistan, kuinka ensimmäiset vuodet ihmettelin mitä tämä oikein on, kunnes viisi vuotiaana selvisi aistiyliherkkyys. Se on auttanut vanhempana älyttömästi ymmärtämään lastaan, kuinka hän oikeasti tuntee tietynlaiset vaatteet hyvin kamalalta. On ollut mahtavaa nähdä, miten vuosien työn tulos on auttanut ja olemme menneet monissa asioissa yhdessä eteenpäin.
Ruokakiukut nyt ovat ihan perussettiä, mutta niissäkin pystyy laajentamaan ruokavaliota pikkuisen maistelemalla uusia juttuja. Meidän perheessä syödään suht terveellisesti ja haluankin opettaa lapsilleni hyviä terveellisiä elämäntapoja. Niinpä herkkuhetket voivat olla myös terveellisiä, esim. erilaiset dippivihannekset ja hedelmät tai kaurapaistos vaniljarahkan kanssa huomattavasti terveellisemmällä reseptillä. (Voin kirjoittaa näistä reseptejä myöhemmin, jos kiinnostaa).
Tottakai meillä myös herkutellaan oikeillakin herkuilla ja herkkupäivä on lauantaina. Tyttäreni osaa olla kuitenkin, ainakin vielä, kiitollinen pienistä herkkumääristä ja kaksi vuotiaan herkkuja ovat esim. rusinat. On ihanaa nähdä, miten lapset osaavat myös jakaa omia juttujaan, kun ovat nähneet siitä mallia. Eivät toki aina, ovathan ne kuitenkin lapsia. 😉 Mutta ainakin silloin, kun kokevat itse hyötyvänsä siitä, kjeh!
Äitinä oppii myös näyttelemisen taitoja, koska tottakai sun lasten tekemät piirrokset ja teokset on mielettömän upeita timantteja, vaikkeivät ne oikeesti olisikaan. Haluan itse olla innostunut ja ylpeä lapseni tekemistä asioista, kannustaa heitä sekä kehua miten upeita he ovat. Tsempata lapsia yrittämään yhä uudestaan ja riemuita sitten onnistumisen hetkellä yhdessä. Ei tänne luovuttamaan tultu! 😀 Tietenkin jokaisen lapsen yksilöllisen tason ja mielenkiinnon mukaisesti, en mä pakota väkisin mihinkään.
Oon itse luonteeltani puhelias, äänekäs ja iloinen, mutta myös ärsyynnyn välillä aika helposti. Kotioloissa siis. Mutta kyllähän äidin hermoja varsinkin kotiäitinä ollessa ravistellaan popcornikattilan lailla! Välillä popcornit vaan tulvivat yli ja kovaa. Eiköhän me kaikki äidit välillä omat purkauksemme ansaita. Siksipä olisikin hyvä säännöllisin väliajoin päästä hieman etäämmälle kotoa. Edes hetkeksi. Vaikka yksin ruokakauppaan tai yön yli reissulle lasten ollessa hieman isompia. Se oikeesti helpottaa älyttömästi. Oon sen nyt 7 vuoden äitiyden jälkeen tajunnut.
Tällä hetkellä esikoiseni käy arkipäivisin koulussa ja reilu kaksi vuotiaani alle 20 h/vko päiväkodissa. Itse olen aloittanut perehtymisen uuteen työpaikkaan, jonne teen nyt alkuun keikkaluonteisesti töitä. Selkeästi arkeen on tullut tasapainoa ja rytmiä. Kesä oli hyvin hyvin tiivis molempien lasten kanssa kotona uudella paikkakunnalla väliaikaiskotiratkaisussa asuen ja silloin blogitekstini Päästäkää mut vapauteen! syntyikin hyvin "popkornikattilan" tulviessa vuolaasti yli.
Tasapaino elämässä eri osa-alueilla ois kyllä parasta. Varmaan se nyt on mahdotonkin tehtävä löytää täyttä balancea, mutta siihen on hyvä koittaa pyrkiä.
Niin kuin aiemmin sanoin, äitiys on kuitenkin kaikissa mausteissaan niin parasta! Ne timanttihetket arjen keskellä auttavat jaksamaan pitkälle. Miten ainutlaatuista se onkin olla omille lapsilleen niin korvaamaton ja tärkein ihminen! 💗Miettikää äidit, te ootte tärkeimpiä teidän lapsillenne. Siksi ne teille räyhkääkin niin paljon.
Tai kun meet hakemaan kaksi vuotiasta päiväkodista tai Foreverin lasten maailmasta ja hänen ilmeensä kirkastuu, silmät loistavat sekä kuulet, miten tohkeissaan hän hihkuu hoitajalle "kato, äiti tuli, äiti tuli, äiti tuliiii!"😍
Puhumattakaan esikoisen ihanista korteista, mihin hän on kirjottanut äidille suloisia asioita ja tsemppauksia. Oli myös mieletöntä nähdä, mitenkä paljon tyttäreni oli nähnyt aikaa ja vaivaa mun synttäripäivänä, jotta äidille olisi kivoja yllätyksiä sekä huomionosoituksia. Taitaa olla samantyyppistä rakkaudenkieltä äidillä sekä tyttärellä. 😉 (Lue rakkauden kielistä postaus täältä: Rakkauden kielet.)
Tiivistettynä. Rakkautta saa kyllä kokea lasten kanssa. Täytyy vaan oppia löytämään keinot, joilla lapset sen sulle osoittavat. Koska aina palaute ei tule kauniissa ja positiivisessa muodossa. Muistan, kuinka esikoiseni ollessa 2-4 vuotias, oli se ehkä pahinta aikaa tällä saralla. Otti lujille. Mutta silti niin parasta ja rakasta. Nyt oon myös saanut nähdä, että ei se pahin uhmaikä kestä loppuelämää! Ja oikeesti lapset ovat vaan hetken pieniä.. Nautitaan siis näistä pienistämme, välillä hampaita puristaen, mutta silti. Jokainen lapsi ansaitsee olla lapsi sen lyhyen hetken! 💗
Ällistyttävää
Ihanaa
Toimeliasta ja tärkeää
Ihmeellistä
Yllätyksellistä
Sanoinkuvaamattoman satumaista
#muistetaanrakastaa
#halipusuja
#lapsemmeansaitsevat
#täyttärakkautta
#timantteja
Lapset tuovat myös jännitystä elämään. Jokaisessa päivässä saattaa olla oma edeltä arvaamaton juttunsa. Toki välillä voi tuntua, että päivät vaan toistavat samaa kaavaa arkipuuhien lomassa.
 |
| 7v riemukas synttärisankari! |
 |
| Ekaluokkalaisen eka koulupäivä ja jännittynyt äiti! |
Mutta sitten taas on the another hand - välillä lapset tekevät sut hulluksi. Ne voivat olla niin rasittavia, ärsyttäviä, iilimadon kaltaisia imijöitä, joiden seuralta et voi välttyä vahingossakaan. Vessaan on turhaa itsekseen vaivautua menemään, parempi että lapset tulevat mukaan. Tai sitten ne koputtavat oven takana ja roikkuvat kahvassa. Siksi mä varmaan oonkin alkanut käymään vessassa ovi auki. Paitsi nyt asuessani anoppilassa, on täytynyt opetella uusille tavoille - aivan yleisen viihtyvyyden vuoksi.
Omille menoille on turhaa kuvitella menevänsä, koska jokainen lähtö vaatii mielettömän henkisen ponnistuksen. Mutta onhan se nyt ihanaa olla paljon lasten kanssa, kun oikeesti ne on niin hetken pieniä! Ja turhaan sitä nyt on omaa uraansa miettiä tai ruuan hankkimista, saati tekemistä, eikun hups! Täytyyhän sitä kuitenkin! Mutta kun pää on niin ruuhkautunut ja täynnä, ettet saa ajatusten pätkistä kiinni, lisäksi kun väsyttääkin jatkuvasti.
Muista kuitenkin olla armollinen itsellesi, ei kaikkea tarvitse ehtiä tekemään päiväsaikaan! Ehdit sä ne pyykit pestä ja laittaa paikoilleen klo 21.30 jälkeenkin, kun oot saanut lapset viimein nukkumaan ja se pieni "oma aika" alkaa. Onhan se nyt ihanaa lustata omien lapsien vaatteita. Mussukat.
Mutta nyt tosi asiaan ja vitsailut sikseen.😉😊
Halusin vain kirjoittaa hieman omaan tyyliini superlatiivin lailla ääritunnetiloista, mitä äitiys saattaa välillä olla, vai olenko ainut äiti??? Camoon äidit kertokaa??Postauksen tarkoituksena on kuitenkin keskittyä ihaniin asioihin liittyen lapsiin sekä äitiyteen. Jotta äitejä tulisi jatkossakin tänne maailmaan. 😉
Mä itse oon henkilökohtaisesti TODELLA kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan olla äiti. Se on ollut unelmani aivan lapsesta saakka. Toki eihän ennen omia lapsia tiennyt mitään uhmaiästä ja muista erilaisista vänkäilyistä. Mutta ne kuuluvat lasten elämään ja niiden kautta lapset oppivat sekä kasvavat. Silloin me vanhemmat olemme tärkeässä roolissa opettamassa lapsillemme tärkeitä elämän taitoja sekä oppia sietämään pettymyksiä, joita voi tulla hyvinkin usein.
 |
| Ainakin jos ei saa lisää fani paloja |
Itse olen ollut kasvattajana suht tiukka. Siis sillä tavalla, että meillä on lapsille asetettu rajat, emmekä anna niistä joka välissä periksi. Se on rakkautta asettaa lapsille rajoja, vaikka en tietenkään lähde arvottamaan toisenlaisia kasvatustyylejä.
Voi olla, että jos lapselle antaisi useimmiten periksi kinuamista ja vänkäämistä, voisi päästä sillä hetkellä helpommalla. Jos lapsi saisi katsoa telkkaria vielä lisää tai ostaisi karkkia, leluja sekä muita hyvyyksiä vähän väliä, niin olisihan se kivaa. Koska tottakai lapsi niitä haluaa. Mutta tarvitseeko lapsi todella niitä kaikkia tavaroita tai herkkuja? Onko se pitkällä tähtäimellä hyvä ratkaisu?
Itse uskon, että pitkässä juoksussa vanhempana pääsee helpommalla, kun jaksaa pysyä asetettujen rajojensa takana. Pitää auktoriteetin vanhemmalla, eikä anna lapselle kaikkea periksi. Olen itse halunnut osoittaa rakkautta omille lapsilleni antamalla niille aikaa. Nujuamalla niiden kanssa. Painimalla, heittelemällä, lukemalla kirjaa, tehden kivoja iltapaloja, puistoilemalla ja käyden vaikka uimahallissa. En koe olevani mikään supermutsi, mutta yritän parhaani minkä pystyn ja jaksan. Vaikken oikeesti aina jaksaisikaan.
Mielestäni se on rakkautta, että jaksaa lapsen kiukkua ja pettymyksiä kieltämisestä. Muistan niin satoja kertoja, kuinka esikoiseni on raivonnut vaatteista ja erilaisista välineistä, koska ne tuntuvat pahalta. Muistan, kuinka ensimmäiset vuodet ihmettelin mitä tämä oikein on, kunnes viisi vuotiaana selvisi aistiyliherkkyys. Se on auttanut vanhempana älyttömästi ymmärtämään lastaan, kuinka hän oikeasti tuntee tietynlaiset vaatteet hyvin kamalalta. On ollut mahtavaa nähdä, miten vuosien työn tulos on auttanut ja olemme menneet monissa asioissa yhdessä eteenpäin.
Ruokakiukut nyt ovat ihan perussettiä, mutta niissäkin pystyy laajentamaan ruokavaliota pikkuisen maistelemalla uusia juttuja. Meidän perheessä syödään suht terveellisesti ja haluankin opettaa lapsilleni hyviä terveellisiä elämäntapoja. Niinpä herkkuhetket voivat olla myös terveellisiä, esim. erilaiset dippivihannekset ja hedelmät tai kaurapaistos vaniljarahkan kanssa huomattavasti terveellisemmällä reseptillä. (Voin kirjoittaa näistä reseptejä myöhemmin, jos kiinnostaa).
Tottakai meillä myös herkutellaan oikeillakin herkuilla ja herkkupäivä on lauantaina. Tyttäreni osaa olla kuitenkin, ainakin vielä, kiitollinen pienistä herkkumääristä ja kaksi vuotiaan herkkuja ovat esim. rusinat. On ihanaa nähdä, miten lapset osaavat myös jakaa omia juttujaan, kun ovat nähneet siitä mallia. Eivät toki aina, ovathan ne kuitenkin lapsia. 😉 Mutta ainakin silloin, kun kokevat itse hyötyvänsä siitä, kjeh!
Äitinä oppii myös näyttelemisen taitoja, koska tottakai sun lasten tekemät piirrokset ja teokset on mielettömän upeita timantteja, vaikkeivät ne oikeesti olisikaan. Haluan itse olla innostunut ja ylpeä lapseni tekemistä asioista, kannustaa heitä sekä kehua miten upeita he ovat. Tsempata lapsia yrittämään yhä uudestaan ja riemuita sitten onnistumisen hetkellä yhdessä. Ei tänne luovuttamaan tultu! 😀 Tietenkin jokaisen lapsen yksilöllisen tason ja mielenkiinnon mukaisesti, en mä pakota väkisin mihinkään.
Oon itse luonteeltani puhelias, äänekäs ja iloinen, mutta myös ärsyynnyn välillä aika helposti. Kotioloissa siis. Mutta kyllähän äidin hermoja varsinkin kotiäitinä ollessa ravistellaan popcornikattilan lailla! Välillä popcornit vaan tulvivat yli ja kovaa. Eiköhän me kaikki äidit välillä omat purkauksemme ansaita. Siksipä olisikin hyvä säännöllisin väliajoin päästä hieman etäämmälle kotoa. Edes hetkeksi. Vaikka yksin ruokakauppaan tai yön yli reissulle lasten ollessa hieman isompia. Se oikeesti helpottaa älyttömästi. Oon sen nyt 7 vuoden äitiyden jälkeen tajunnut.
Tällä hetkellä esikoiseni käy arkipäivisin koulussa ja reilu kaksi vuotiaani alle 20 h/vko päiväkodissa. Itse olen aloittanut perehtymisen uuteen työpaikkaan, jonne teen nyt alkuun keikkaluonteisesti töitä. Selkeästi arkeen on tullut tasapainoa ja rytmiä. Kesä oli hyvin hyvin tiivis molempien lasten kanssa kotona uudella paikkakunnalla väliaikaiskotiratkaisussa asuen ja silloin blogitekstini Päästäkää mut vapauteen! syntyikin hyvin "popkornikattilan" tulviessa vuolaasti yli.
Tasapaino elämässä eri osa-alueilla ois kyllä parasta. Varmaan se nyt on mahdotonkin tehtävä löytää täyttä balancea, mutta siihen on hyvä koittaa pyrkiä.
Niin kuin aiemmin sanoin, äitiys on kuitenkin kaikissa mausteissaan niin parasta! Ne timanttihetket arjen keskellä auttavat jaksamaan pitkälle. Miten ainutlaatuista se onkin olla omille lapsilleen niin korvaamaton ja tärkein ihminen! 💗Miettikää äidit, te ootte tärkeimpiä teidän lapsillenne. Siksi ne teille räyhkääkin niin paljon.
Timanttihetkiäni
Muistan hetken kesältä, kun tulin kotiin jostain ja lapseni juoksivat kilpaa syliini. Menimme trampoliinille ja tytöt tosissaan kinastelivat suureen ääneen siitä, kumpi saa olla äitiä lähempänä. Ettei toinen vaan saa isompaa tilaa äidin sylistä! Tuossa hetkessä mä tajusin sen hyvin konkreettisesti. Mitä ihmettä mä tässä kriiseilen ja stressailen kaiken maailman asioista, kun mulla on tässä sylissä kaksi minusta tullutta timanttia ja mä oon niille näin tärkeä! Ei parempaa palkintoa voi olla. 💗Tai kun meet hakemaan kaksi vuotiasta päiväkodista tai Foreverin lasten maailmasta ja hänen ilmeensä kirkastuu, silmät loistavat sekä kuulet, miten tohkeissaan hän hihkuu hoitajalle "kato, äiti tuli, äiti tuli, äiti tuliiii!"😍
Puhumattakaan esikoisen ihanista korteista, mihin hän on kirjottanut äidille suloisia asioita ja tsemppauksia. Oli myös mieletöntä nähdä, mitenkä paljon tyttäreni oli nähnyt aikaa ja vaivaa mun synttäripäivänä, jotta äidille olisi kivoja yllätyksiä sekä huomionosoituksia. Taitaa olla samantyyppistä rakkaudenkieltä äidillä sekä tyttärellä. 😉 (Lue rakkauden kielistä postaus täältä: Rakkauden kielet.)
Tiivistettynä. Rakkautta saa kyllä kokea lasten kanssa. Täytyy vaan oppia löytämään keinot, joilla lapset sen sulle osoittavat. Koska aina palaute ei tule kauniissa ja positiivisessa muodossa. Muistan, kuinka esikoiseni ollessa 2-4 vuotias, oli se ehkä pahinta aikaa tällä saralla. Otti lujille. Mutta silti niin parasta ja rakasta. Nyt oon myös saanut nähdä, että ei se pahin uhmaikä kestä loppuelämää! Ja oikeesti lapset ovat vaan hetken pieniä.. Nautitaan siis näistä pienistämme, välillä hampaita puristaen, mutta silti. Jokainen lapsi ansaitsee olla lapsi sen lyhyen hetken! 💗
 |
| Mun auto/junarakas pippurinen vauvani 💛 |
Ällistyttävää
Ihanaa
Toimeliasta ja tärkeää
Ihmeellistä
Yllätyksellistä
Sanoinkuvaamattoman satumaista
#muistetaanrakastaa
#halipusuja
#lapsemmeansaitsevat
#täyttärakkautta
#timantteja
Kiinnostaisi reseptit 😍
VastaaPoistaKirjoitan niistä jossain postauksessa!😘
Poista