Suuret muutokset elämässä - askel askeleelta eteenpäin

Marraskuun lopussa tulee puoli vuotta täyteen perheemme muutosta Kuopiosta pääkaupunkiseudulle päin. Ehkä nyt vasta pystyy alkaa hahmottamaan, mitä tässä oikeen onkaan taas tapahtunut.

Suurien muutoksien ja myllerrysten keskellä ei oma mieli ehdi pysyä perässä. Kyllä sitä järjellä monesti tajuaa, mutta tunne tason ymmärrykseen tarvitsee aikaa. Ainakin jos muutos on hyvin monia elämän osa-alueita muuttava. 

Uskon, että monet uudet asiat rikastuttavat elämää, jollain lailla ne kiehtovat ja ovat mukaviakin, mutta samanaikaisesti ne voivat pelottaa, ahdistaa ja jännittää. Meitä on monenlaisia, toiset tykkäävät muutoksista ja toiset haluaisivat pysytellä tutulla sekä turvallisella paikalla koko elämän. Jokainen tyyli ja tapa on oikeanlainen täysin kumpaakaan arvottamatta.

Välillä kuitenkin käy niin, ettei muutoksiin tai elämän täyspyörähdyksiin pysty vaikuttamaan, ne vain tulevat, otat niitä vastaan tai et. Siinä kohtaa voi miettiä: Mitenkä tästä mennä eteenpäin ja millä keinoin?

Ihmisen mieli

Ihmisen mieli ja elämä ovat kyllä mystisiä. Niin monet asiat vaikuttavat siihen, mitä me olemme nyt. Ehkä isoimpana vaikuttaa oma lapsuutemme, koska se on pohja meidän koko elämällemme. Olemmeko saaneet kokea turvaa, huolenpitoa ja rakkautta lapsena? Onko meitä kannustettu, kehuttu ja ihailtu? Millainen itsetuntomme on nyt? Uskommeko itseemme? Uskommeko, että kyllä minä onnistun ja pystyn selviytymään, kävi mitä kävi? Mitä keinoja meillä on, jotta pääsemme menemään eteenpäin? (Postaukseni viime keväältä pohtiessani omia keinoja purkaa pahaa oloa löytyy täältä.)

On välillä hyvä pysähtyä miettimään näitä asioita. Minun mielestäni rohkeutta on myös pyytää apua ja neuvoa sitä tarvittaessa, eikä väkisin yrittää itse tehdä kaikkea. Suomalainen sisu kyllä tunnetaan, mutta välillä sisukkuutta voi hieman säästelläkin. Tämän ehkä kokemuksen kautta oon itse oppinut..

On myös aikansa antaa anteeksi, jos esimerkiksi lapsuus on ollut haastava tai muuten ihmiset ja elämä ovat kolhineet rankasti. Se saattaa ottaa kyllä aikansa. Ehkä voi aloittaa vaikka siitä, että yrittää hyväksyä oman elämänsä menneisyydessä tapahtuneet asiat, jos ei vielä pysty antamaan anteeksi. Jos ei pysty hyväksymään, niin hyväksyy vaikka sen, ettei pysty vielä hyväksymään. Koska pikkuhiljaa, vaikka aivan pienin askelin, elämässä voi mennä eteenpäin. 

Omia kokemuksiani      

Itse olen luonteeltani sisukas. Tahdonvoimalla ja sisulla olen mennyt läpi monesta jutusta. Luonteestani löytyy temperamenttia, mitä vanhempani ovat varmasti saaneet ottaa vastaan jo mun ollessa lapsi. Samanaikaisesti olen kuitenkin ollut tosi iloinen ja hyvällä tavalla pippurinen tyttö. 

Mulla on ollut turvallinen ja hyvä lapsuus, enkä ainakaan lapsena osannut kaivata enempää, kuin mitä sain evääksi elämääni varten. Vasta aikuisena, kolmen kympin ylitettyä, olen enemmän alkanut pohtimaan lapsuuttani sekä syy-seuraus suhteita, millainen minusta on tullut. Vaikka lapsuudestani löytyy myös kipukohtia, tiedän, että vanhempani ovat tehneet kaikkensa sen eteen, jotta heidän lapsillaan olisi hyvä olla. Ja he ovat tehneet sen niillä eväillä, mitä itse ovat omasta lapsuudestaan saaneet. 

Uskon, että meidän jokaisen lapsuudessa on asioita, mistä olisi hyvä keskustella näin aikuisena vanhempiensa kanssa, jos vain mitenkään mahdollista. Uskon, että se voisi puhdistaa ilmaa, avata mahdollisia lukkoja ja antaa ymmärrystä puolin sekä toisin vanhempien ja lapsen välillä. 

Kun näin aikuisena itse näkee maailmaa, erilaisia tapoja toimia ja kokee elämän onnistumisia, epäonnistumisia sekä haasteita, voi itse pohtia millä lailla haluaa näistä asioista mennä eteenpäin. Millä lailla haluamme itse toimia? Me voidaan jäädä rypemään loppuelämäksemme suruihin ja kipuihin tai me voidaan työstää asioita, jotta voitaisiin päästä eteenpäin. Niillä keinoilla ja tahdilla minkä kokee itselleen hyväksi. Silloin elämästä voi alkaa löytämään taas upeita ihania asioita, mitä kaiken hektisyydenkin keskellä on! 💗

Eteenpäin onnettomuudesta ja yksinhuoltajaleskeydestä

Mä itse haluan, että 6.5 vuotta sitten tapahtunut auto-onnettomuutemme ja sen jälkeiset haastavat kipeät ajat kääntyisivät voitoksi elämässäni sekä lähipiirissäni. Ja ne ovat jo nyt monella tapaa kääntyneet. Muistan päättäneeni jo alkumetreillä, kun ymmärrystä oli hieman alkanut tulemaan, että mähän selviän tästä. Yhdessä pienen tyttäreni kanssa me selvitään! 

Mä oon halunnut vetää näitä vuosia läpi sisukkaasti ja pieniäkin positiivisia asioita löytäen, mutta matkalle on mahtunut erilaisia vaiheita, joista olen täällä blogissanikin kirjoittanut. Mä oon ollut avoin ja puhelias, mutta on ollut vaiheita, jolloin olen ollut aivan lukossa, itsetunto hukassa paniikkikohtauksien keskellä peläten, että menetän taas kaiken. (Hylkäämiskokemuksia ja menettämisen pelot , Paniikkioloista mielenrauhaan ja elämänhallintaan).

Viime kevät oli hyvin täynnä mieheni intensiivistä gradun tekoa, pikkulapsiarkea, uuden kodin pohjan suunnittelua sekä tulevan muuton valmistelua. Siitä selvittiin ja saatiin muutto hoidettua väliaikaiskotiimme anoppilaan Keravalle.

Nyt kun oon pitkästä aikaa saanut ajatuksiani hieman kasaan, voin rehellisesti kertoa näiden kuukausien olleen raskaita kaikkien suurien muutosten keskellä raskaiden kuukausien perään. Kävin viime viikolla työterveyshoitajalla työhöntulotarkastuksessa ja hän totesi, kuinka sulla on kyllä stressi pointsit korkealla kysellessään elämästäni.

Silti mä uskon ja luotan siihen, että kaikesta me selvitään. Ja kaiken tän keskellä olemme pysyneet selväjärkisinä ja saaneet paljon aikaan. Vaikka mulla henkilökohtaisesti tunnetilat ovat vaihdelleet laajalla tahdilla ja välillä hetkellisesti oon meinannut nujertua. 

Mun nykyinen parisuhde on alkanut tulisesti Tulisielukonfferenssissa 4.5 vuotta sitten ja tulisilla kivillä hektisyyden keskellä sitä on vedetty tähän päivään saakka. Uskomme ja luotamme, että hieman kevyempiäkin aikoja on tulossa joskus. (Alkutaivaltamme, hyvin pitkästi😅 ja älä välitä bloggerin fonttisekoiluista.)

Haluamme toki ottaa vastaan kaiken avun, mitä meille nyt annetaan ja tällä hetkellä tärkeimmät avut ovat lasten hoidon kanssa sekä muuten rakennussuunnitteluissa mukana olossa. Myöhemmin varmasti raksalla sekä viimeistään kalusteiden kokoamis hommissa! 

Aika auttaa

Onneksi aika auttaa näidenkin muutosten keskellä. Oon iloinen siitä, että mulla on täällä jo muutamia ystäviä sekä tuttavia, joihin voin tutustua koko ajan enemmän. Foreveriltä oon löytänyt kaksi mieluista jumppatuntia ja toivottavasti jatkossa niitä tulisi lisääkin. Tajusin, ettei Forecrossi ole mun juttu, vaan enemmän aerobiset treenit. Käyn muuten sitten juoksemassa ja pyöräilen työmatkoja.  



Olemme löytäneet seurakunnan mistä pidämme, jossa käymme sunnuntaisin aina kun pääsemme. Lisäksi oon ollut pari kuukautta uudessa työpaikassa ja on mahtavaa, ettei kaikki ole enää niin uutta. Työ on muutenkin mieluisaa ja työkaverit ovat kivoja. 

Yhteiselomme anoppilassa on aivan sujunut, vaikka eihän se täysin vaivatonta ole yhdistää kahden perheen arkia yhteen, varsinkin jos on erilaisia tyylejä toimia. Haluan kuitenkin nähdä hyvät puolet tästä yhteiselosta! Oli muuten erityisen mahtavaa, kun äitini oli meillä käymässä tällä viikolla kolme yötä. Touhusimme kovasti äitini kanssa ja oli jotenkin niin kotoisa olo! 💛 Jotenkin sitä ymmärsi itseänsäkin paremmin, kun sai kokea ymmärrystä monella lailla. Äiti kuitenkin useimmiten tuntee tyttärensä.    

Rakennusprojekti on vienyt tolkuttomasti aikaa ja mua turhauttaa välillä paljonkin, vaikka talopaketti ei ole vielä edes tontilla. Mutta 48 viikolla sen on luvattu tulevan ja konkreettinen tontilla rakennus alkaa. Kun se koti on keväällä/kesällä valmis, mä huudan niiiiiiiin kovaaaa!!!! 😀👏

Askel askeleelta eteenpäin, eläen tässä hetkessä ja pääasiallisesti keskittyen hyviin asioihin. 😊 Toki eihän tässä nyt mitään yli-ihmisiä olla, joten ajoittaiset raivot, turhautumiset ja itkut kuuluvat toki arkeen! 😅




#muutostenkeskellä #askelaskeleelta #eteenpäin #myllerrystenkeskellä #sopeutumista #uusienasioidenäärellä #katsehyvässä 

Kommentit

  1. Niin totta joka sana! Kaikilla ihmisillä ei ole lähtökohdat samat tähän elämään, mutta se miten asioita työstää ja käsittelee on niin tärkeetä. Ja itselle on niin tärkeetä miten esim omaa lastaan kasvattaa ja erityisesti haluaa korostaa sitä että tunteita saa näyttää ja niitä saa olla. Itsellä ei saanut olla. Eikä paljoa mitään muutakaan. Kiitos Kaisa kun kirjoitat, avoimuus valaisee niin paljon ja on super tärkeetä että asioista puhutaan. Piilossa niitä asioita ei kannata pitää. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella upeaa, että sä oot itse halunnut kohdata asioita ja haluat opettaa lapsellesi tunteista puhumista, vaikka sulla on ollut haastava lapsuus. Tottakai menneisyys vaikuttaa meissä, mutta voimme itse lopulta miettiä, haluammeko kääntää omat menneisyyden kivut voitoksi tulevaisuudessa. Oot Sara tosi ihana ja arvokas nainen! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Olisi mahtavaa, jos kirjoittaisit jotain kommenttia/ajatustasi alle! :)